Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Jopa 11-vuotiaat koululaiset huumeissa Venäjällä

Presidentti Dmitri Medvedev haluaa aloittaa huumetestit Venäjän kouluissa.
Medvedev sanoo, että huumeidenkäyttö on Venäjällä valtava ongelma, joka koskettaa erityisesti nuoria.

- Tilanne on vakava, Medvedev myönsi maanantaina tavatessaan narkomaanien äitejä Irkutskissa Siperiassa.

Viranomaiset arvioivat, että Venäjällä on 2,5 miljoonaa huumeriippuvaista.

Medvedev esitteli tilastoja, joiden mukaan huumeidenkäyttäjistä noin 70 prosenttia on alle 30-vuotiaita.

Käyttö aloitetaan yhä nuorempana ja jopa 11-vuotiaiden tiedetään käyttävän huumeita, Medvedev sanoi.

- Aihe on ollut pannassa, mutta se (vaikeneminen) pitää ehdottomasti murtaa, presidentti korosti.

Medvedev varoitti, että huumeongelma heikentää jo Venäjän taloutta.

Vuosittain arviolta miljoona ihmistä jää pois Venäjän työvoimasta huumeiden vuoksi. Presidentti arvioi, että huumeongelma nakertaa joka vuosi 2-3 prosenttia pois maan bruttokansantuotteesta.
 
Riippuvuutta ei pidetä sairautena

Heroiinin käytössä Venäjä on maailman kolmen kärkimaan joukossa Iranin ja Pakistanin ohella.

Syynä on Afganistanin läheisyys. Irkutskissa huumeongelma on keskivertoa pahempi.

Irkutskin narkomaanien äitien järjestön mukaan huumeongelma on paisunut valtavaksi, koska venäläiset eivät piittaa huumeidenkäyttäjistä.

Venäjällä huumeriippuvuutta pidetään edelleen paheena eikä sairautena, minkä vuoksi narkomaanien vanhemmat arkailevat hakea apua lapsilleen.

Äiti kahlitsi narkomaanipojan arolle

- Yhteiskunnan näkemys perustuu pelkoihin ja ennakkoluuloihin, sanoi Alla Tshernjavskaja.

Tshernjavskajan 30-vuotias poika käytti heroiinia vuosia.

Äiti pelkäsi paljastaa ongelmaa ulkopuolisille, joten hän yritti itse vieroittaa poikansa huumeista kahlitsemalla tämän telttaan keskelle siperialaista aroa.

Monien turhien yritysten jälkeen poika lopulta lopetti heroiinikäytön vuonna 2006 saatuaan asiantuntija-apua.

Heroiininkäyttö lietsoo myös Venäjän hiv-epidemiaa.

Kansainvälinen aidsjärjestö IAS on varoittanut, että uusien hiv-tartuntojen määrä kasvaa Venäjällä 5-10 prosentin vuosivauhtia, kunnes hallitus ryhtyy uusiin toimiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. Näytä lisää