Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäjän kulttuuriministeri: Tshaikovski ei ollut homo

Homopropaganda
Venäjän homopelko ulottuu jopa kuuluisaan säveltäjään Pjotr Tshaikovskiin, josta ollaan nyt tekemässä heteroa 120 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Tuorein käänne on Venäjän kulttuuriministerin Vladimir Medinskin lausunto, jonka mukaan väitteet Tshaikovskin homoudesta ovat pelkkiä huhuja.

- Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että Tshaikovski olisi ollut homoseksuaali, Medinski sanoi uutistoimisto Interfaxille.

Kohu Tshaikovskista alkoi Venäjällä sen jälkeen, kun kävi ilmi, ettei hänen elämästään kertovassa uudessa filmissä olisi mitään viitteitä hänen homoseksuaalisuuteensa. Joidenkin epäilyjen mukaan filmin käsikirjoitusta on muutettu sen jälkeen, kun Venäjällä tuli voimaan homopropagandan kieltävä laki. Venäjän valtio rahoittaa filmin tekoa.

- Tshaikovski oli suuri venäläinen säveltäjä, se on faktaa. Tshaikovski oli nero. Filmiä työstävän taiteellisen ryhmän mukaan elokuvan täytyy esitellä nimenomaan Tshaikovskin lahjakkuutta eikä kuvata huhuja, joita liikkui hänen henkilöhistoriansa ympärillä, kulttuuriministeri selitti.

Tshaikovskilla oli myös naissuhteita, mutta vallalla olevan historiankäsityksen mukaan hän oli homoseksuaali. Siihen viittaavat sekä hänen omat päiväkirjansa, kirjeensä että hänen veljensä kirjoitukset.

- Tshaikovskin homous on niin hyvin dokumentoitu, että on naurettavaa väittää muuta. Jos sanoo, ettei hän ollut homo, on aivan sama kuin sanoisi, ettei hän ollut hyvä säveltäjä, sanoi historioitsija Konstantin Rotikov Guardianissa.

Neuvostoaikana Tshaikovskin homoseksuaalisuudesta ei puhuttu, vaan esimerkiksi tiedot hänen omista kirjeistään sensuroitiin. Nyt Venäjä näyttää olevan siis palaamassa takaisin tähän samaan suuntaukseen, vaikka jopa presidentti Vladimir Putin ehätti vastahakoisesti myötäilemään Tshaikovskin homoutta vastikään.

- Sanotaan, että Pjotr Iljitsh Tshikovski oli homoseksuaali. Mutta me emme rakasta häntä sen vuoksi, vaan siksi, että hän oli suuri muusikko, ja me kaikki pidämme hänen musiikistaan, Putin sanoi syyskuun alussa uutistoimisto AP:n haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. Näytä lisää