Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ostoskeskusisku: Poliisi on pidättänyt toistakymmentä ihmistä - IS TV LIVE

Flash toistinta ei löytynyt.
Kenian sisäministeri kertoi maanantaina, että kaksi "terroristia" on tapettu maanantaina. Yhden kerrotaan kuolleen lauantaina.
Keniassa poliisi on pidättänyt toistakymmentä ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Nairobin tavarataloiskuun. Viranomaiset kertoivat asiasta Twitter-sivullaan. Poliisi ei yksilöinyt, missä pidätykset tehtiin.

Kenian hallituksen edustaja kertoi maanantain ja tiistain välisenä yönä uskovansa, että kaikki panttivangit on pelastettu rakennuksesta. Terroristien jahti jatkui kuitenkin yhä.

Lauantaina alkaneessa ostoskeskusiskussa on kuollut yli 60 ihmistä.

Viranomaisten mukaan osa asemiehistä oli pukeutunut naisiksi.

Kenian turvallisuusjoukot kertoivat jo aiemmin maanantaina saaneensa tilanteen hallintaansa vallatussa ostoskeskuksessa Nairobissa.

Ostoskeskuksesta kuului aiemmin voimakkaita räjähdyksiä, ja rakennuksesta nousi runsaasti savua. Sisäministeriön mukaan terroristit olivat sytyttäneet patjoja palamaan yhdessä ostoskeskuksen kaupoista.

IS TV välittää Nelosen uutisten kautta suorana uutistoimisto Reutersin videokuvaa Nairobin terrori-iskun tapahtumapaikalta. Lähetys ei näy mobiililaitteilla.

Reutersin kansainväliseen kuvasignaaliin saattaa välillä tulla uutiskuvaa muualtakin maailmalta. Kuva kuitenkin palaa Keniaan pitkin päivää.

Asemiehet hyökkäsivät Westgate-ostoskeskukseen lauantaina. Hyökkääjät kuuluvat somalialaiseen al-Shabaab-liikkeeseen. Liike kertoi aiemmin, että kenialaiset ja israelilaiset joukot ovat yrittäneet hyökätä Westgate-ostoskeskukseen, mutta eivät ole onnistuneet.

Somalimemo.net -sivustolla julkistetun viestin mukaan panttivangit tapettaisiin, jos ostoskeskuksen valtaajien kimppuun hyökätään.

Kenian armeijan komentajan mukaan Nairobin ostoskeskuksen hyökkääjien joukossa on useiden maiden kansalaisia.

- Tiedämme keitä he ovat, mistä maasta he ovat, ja jopa kuinka paljon heitä on. Kyseessä on monikansallinen kokonaisuus kaikkialta maailmasta, sanoo komentaja Julius Karagi.

Twitter-mikroblogipalvelussa on esitetty tieto, jonka mukaan hyökkääjien joukossa olisi myös suomalainen.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomen väestörekisterissä ei kuitenkaan ole sen nimistä henkilöä, jonka on väitetty osallistuneen iskuun.

Kenian sisäministeri kertoi aiemmin maanantaina, että rakennus saadaan vallattua pian, vaikka siellä piileskelee edelleen terroristeja.

- Hallitsemme kaikkia kerroksia. Terroristit puolestaan juoksevat ympäriinsä ja piileskelevät. Pakoon ei pääse, sanoo sisäministeri Joseph Ole Lenku.

Kenian Punaisen Ristin mukaan verilöylyssä on kuollut ainakin 69 ihmistä. Kenian sisäministeriön mukaan kuolleita on 59.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekkalava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekkalava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. Näytä lisää