Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pienkone rysäytti hangaariin – ei eloonjääneitä

Kaksimoottorisen Cessna Citation –pienkoneen laskeutuminen meni pieleen Santa Monican lentokentällä Kaliforniassa. CNN:n mukaan eloonjääneitä ei ole.
Haleysta Idahosta tulossa ollut kone ajautui kiitoradalta sivuun ja törmäsi  lopulta alueella olleeseen hangaariin paikallista aikaa sunnuntaina alkuillasta. CNN:n mukaan kaikki koneessa olleet kuolivat. Pienessä liikennelentokoneessa oli todennäköisesti yhdeksän paikkaa. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole pystyneet vahvistamaan kuolleiden määrää.

Paikalla olleiden silminnäkijöiden mukaan onnettomuus ei vaikuttanut alkuun vakavalta. Rachel Pollackin läheinen oli lentokentällä, kun rysähti.

- Aluksi näytti hänen mukaansa siltä, että pieni tulipalo olisi ollut hoidettavissa tavallisella jauhesammuttimella. Yhtäkkiä kuului kuitenkin räjähdys. Kukaan ei näyttänyt tulevan koneesta ulos ja sitten kuului toinen pamahdus, sanoo Pollack.

Pelastustoimia johtanut John Nevandro Santa Monican palolaitokselta selvittää mitä tapahtui.

- Tulipalo aiheutti lopulta hangaarin sortumisen. Syntynyt lämpö pehmensi metallilevyjä, mitkä kiertyivät koneen ympärille ja tavallaan kapseloivat sen. Koneen raivaaminen romun keskeltä vie aikaa.

Turmakone oli rekisteröity Alabamassa ja Georgiassa toimivalle kiinteistöalan yritykselle.

Los Angeles Timesin mukaan kone oli tehnyt vain kahdeksan lentoa ennen kuin onnettomuus tapahtui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää