Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mysteerityttö "Maria" pääsee pian lastenkotiin

Kreikkalainen avustusjärjestö on saanut jo satoja yhteydenottoja arvoituksellisesta Maria-tytöstä, joka löytyi romanileiristä viime viikolla.
Maria ei ole tytön oikea nimi - hänen henkilöllisyytensä ei ole vieläkään selvinnyt, kertoi kreikkalaisen avustusjärjestön The Smile of the Childin (suom. Lapsen hymy) edustaja Panagiotis Pardalis IS:lle lauantai-iltapäivällä.

- Olemme saaneet puhelinsoittoja Kreikasta ja ulkomailta, mutta niistä ei ole selvinnyt mitään konkreettista, Pardalis sanoi.

- Useimmat yhteydenotoista liittyvät aikaisempiin kadonneiden lasten tapauksiin eri puolilla maailmaa. Marian tapaus on antanut monille perheille toivoa, he lähettävät meille valokuvia ja kysyvät onko meillä mitään tietoa yhteyksistä tähän tapaukseen.

Järjestö on toimittanut saamansa vihjeet eteenpäin Kreikan poliisille, jonka tutkimukset jatkuvat yhteistyössä Interpolin kanssa.

- Yhteydenottoja on jo satoja. Luku saattaa lähestyä jo tuhatta. Tämä on uskomaton tarina, joka antaa toivoa ja herättää tietoisuutta.

Maria viettää lauantain vielä sairaalassa tutkimuksissa. Häntä oli laiminlyöty leirissä pahasti, mutta nyt hän voi jo paremmin, Pardalis kertoi.

Maria pääsee Pardalisin mukaan yhteen järjestön lastenkodeista pian sen jälkeen kun tarvittavat terveystarkastukset on tehty.

- Odotamme testien valmistumista ja siirrämme hänet sitten yhteen kodeistamme, Pardalis kertoi.

- Järjestöllämme on 13 kotia eri puolilla Kreikkaa, ja niissä on yli 300 lasta. Marialla on paikka yhdessä niistä. Siellä hän saa tukea sosiaalityöntekijöiltämme ja psykologeilta.

Marian löytöpaikka oli romanien leiri lähellä Farsalan kaupunkia. Viranomaiset tutkivat nyt, ovatko Maria ja leirissä olleet 13 muuta lasta joutuneet sieppausten tai lapsikaupan uhreiksi.

Marian tapauksessa Kreikan poliisi ei vielä lauantai-iltapäivään mennessä voinut vahvistaa, että Maria olisi siepattu. Dna-testeissä kuitenkin selvisi, ettei tyttö ole sukua 39-vuotiaalle miehelle ja 40-vuotiaalle naiselle, jotka väittävät olevansa hänen vanhempiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    5. 5

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    5. 5

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    6. Näytä lisää