Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Brasiliassa useita jalkapallon MM-kilpailujen vastaisia mielenosoituksia

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja vastaan on osoitettu mieltä 12 kaupungissa Brasiliassa.
Protestit kärjistyivät torstaina "Kansainväliseen MM-kisojen Vastustuksen Päivään", jolloin protestoijat sytyttivät autoja palamaan ottivat yhteen poliisin kanssa.

Sao Paulossa poliisi ampui kyynelkaasua ja kumiluoteja mielenosoittajia päin, jotka sytyttivät roskakasoja tuleen sulkeakseen kaupungin pääkadun, kertoo The Telegraph.

Mielenosoittajat kohdistivat arvosteluryöpyn ensi kuussa järjestettäviä kilpailuja kohtaan. MM-kisojen järjestämiseen käytetään miljardeja, ja mielenosoittajat halusivat ilmaista tyytymättömyyttään siihen, ettei julkisten palvelujen parantamiseen ole investoitu tarpeeksi rahaa.

- Alamme kasvattaa voimaamme käydä kisojen epäoikeudenmukaisuuksia vastaan, sanoo opiskelija Luana Gurther The Telegraphissa.

- Me olemme niitä, joiden tulisi päättää minne julkiset varat menevät. Enemmän rahoitusta kouluille, sairaaloille, asumiseen, kuljetukseen - ei MM-kilpailuihin.

Brasilian hallitus on The Guardianin mukaan kamppaillut lakkojen, rikollisuuden ja julkisten levottomuuksien kanssa jalkapallokisojen alla.
Useat mielenosoittajat uskoivat, että kisojen läheisyys tuo kansainvälistä mediahuomiota heidän ajamille asioilleen.

- Maailma katsoo Brasiliaa ja me näytämme, että jalkapallon maailmanmestaruuskilpailu ei edusta meitä, sanoo opiskelija Felipe Mesquita The Guardianissa.

- Minä pidän jalkapallosta. Pidän maamme joukkueesta, mutta meidän täytyy samalla miettiä mitä kilpailu tarkoittaa. Meidän ei tulisi hyväksyä kaikkia huonoja asioita, jotka tulevat sen mukana, kuten pakotettuja uudelleensijoituksia ja rajoituksia mielenosoitusoikeuteen ja lakkoiluun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    3. 3

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    3. 3

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää