Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Erikoinen väite venäläislehdessä: Nato-jäsenyys toisi sisällissodan Suomeen

Venäläinen valtiollinen päivälehti, laajalevikkinen Rossiiskaja Gazeta, julkaisi kaksi päivää sitten nettisivuillaan uutisen, jonka mukaan Suomea saattaa uhata jopa sisällissota, jos maa viedään Natoon vastoin kansan tahtoa.
Lehti uskoo, että kansanäänestys aiheesta järjestetään pian vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen.

”Monet asiantuntijat uskovat, että jos suomalaiset vallanpitäjät tekevät ilman kansanäänestystä päätöksen viedä Suomi Natoon, maata uhkaa kapina ja jopa sisällissota. Tuollainen kuvio on periaatteessa täysin mahdollinen. Tämän ymmärtävät myös suomalaiset päättäjät. Siksi kansanäänestystä ei voida välttää. Politiikantutkijat kuitenkin arvelevat, ettei kukaan tahdo järjestää valtakunnallista kansanäänestystä, ellei Naton kannatus nouse edes 30 prosenttiin”, RG:n toimittaja Nadezhda Jermolajeva kirjoittaa.

Rossiiskaja Gazetan mukaan mielipidekyselyt kertovat, että alle 20 prosenttia suomalaisista tahtoo nähdä maansa Naton jäsenenä. Lehti muistuttaa, että kiista Natosta on jakanut kansaa jo yli 10 vuotta.

Artikkelissa käydään läpi myös suomalaispäättäjien Nato-kantoja. ”Suomen täytyy vakavasti harkita Nato-jäsenyyttä”, todetaan puolustusministeri Carl Haglundin sanoneen.

Rossiiskaja Gazetan mukaan monet suomalaispoliitikot pelkäävät sanoa Nato-kantaansa ääneen. Artikkelissa mainitaan, että esimerkiksi pääministeri Alexander Stubb puhui aiemmin avoimesti Naton puolesta, mutta on nyt virkaan tultuaan todennut, että maan ulkopolitiikka ei kaipaa muutoksia.

RG on haastatellut artikkeliinsa Verkkomedian päätoimittajaa Janus Putkosta, jonka mukaan kansanedustajien joukossa ei ole montakaan, jotka vastustaisivat Natoa. Toinen haastateltava, Helsingin Yliopiston Aleksanteri-instituutin varajohtaja Markku Kangaspuro tosin on sitä mieltä, että eduskunnan enemmistö päinvastoin ei kannata liittymistä Natoon.

”En usko, että kansanäänestystä järjestetään, ellei yleinen mielipide Nato-kysymyksestä radikaalisti muutu”, Kangaspuro sanoo RG:n haastattelussa.

Rossiiskaja Gazeta myös muistuttaa, että Suomessa presidentin täytyy vahvistaa eduskunnan päätökset, eikä ole laisinkaan varmaa, että Sauli Niinistö olisi samaa mieltä eduskunnan kanssa, vaikka eduskunnan Nato-kanta olisikin myönteinen. Artikkelin mukaan Niinistö ei ole aiemmin pitänyt välttämättömänä Suomen liittymistä sotilasliittoihin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa verkkolehti Uusi Suomi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    8. 8

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    9. 9

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. Näytä lisää