Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kymmenet tuhannet marssivat demokratian puolesta Hongkongissa

Kymmenet tuhannet protestoijat ovat kerääntyneet Hongkongissa tänään vaatien yleistä äänestysoikeutta.
Protestoijien mielestä Kiina uhkaa erityishallintoalueen itsenäisyyttä. Jokavuotinen Hongkongin Kiinalle siirtymisen vuosipäivänä järjestettävä mielenosoitus on tänä vuonna tavallista suurempi.

- Tämä on ratkaiseva hetki Hongkongin kannalta, koska meidän vapautta, yhteiskuntaa ja itsenäisyyttä uhataan Pekingin toimesta. Joten meidän pitää taistella yleisen äänioikeuden puolesta ja luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta, sanoi Hongkongin lakia säätävän neuvoston jäsen Lee Cheuk-yan.

Sunnuntai-iltana päättyi epävirallinen kansanäänestys, johon osallistui melkein 800 000 Hongkongin asukasta. Äänestys koski tulevan hallintojohtajavaalin järjestystapaa.

Kiina on luvannut, että vuodesta 2017 eteenpäin Hongkongin asukkaat saavat itse päättää alueen hallintojohtajan. Pekingin suunnitelmien mukaan ehdokkaita saisi asettaa vain valintakomitea. Mielenosoittajat eivät usko, että Kiina sallisi kommunistipuolueen vastustajia ehdokkaiksi.

- Kun ajattelee, että 800 000 on äänestänyt oikean demokratian puolesta, niin tämä on yksi ratkaisevimmista hetkistä Hongkongin demokraattisen liikkeen historiassa, lakimies Sean Leonard totesi.

- Jos Hongkongin hallinto ei taivu tai vastaa kansalaistensa vaatimuksiin, heidän täytyy maksaa sen hinta.  Heidän pitäisi tehdä enemmän oikean demokratian saavuttamiseksi Pekingin tarjoaman valedemokratian sijaan, sanoi yksi mielenosoitusten järjestäjistä Johnson Yeung.

Mielenosoitukset ovat alueen suurimmat yli kymmeneen vuoteen. Vuonna 2003 noin puoli miljoonaa Hongkongin asukasta osoitti mieltään lakia vastaan, joka olisi määritellyt Kiinan hallinnon vastaisen toiminnan rikolliseksi.

Hongkong siirtyi Britannian alaisuudesta Kiinalle 1. heinäkuuta 1997. Sen jälkeen sitä on hallittu "yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaatteella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. 6

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. Näytä lisää