Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdysvaltalaisteinin surmasta saatiin lisätietoja - tapahtumista yhä kaksi versiota

Poliisi julkaisi perjantaina lisätietoa viikko sitten tapahtuneesta 18-vuotiaan Michael Brownin ampumisesta Yhdysvalloissa.
Poliisi ampui Brownin viime viikon lauantaina Missourin Fergusonissa. Aseettoman, mustaihoisen nuorukaisen kuolema herätti paljon suuttumusta ja nostatti alueella rajuja mellakoita.

Poliisin perjantaina julkaisemista raporteista selviää, että Brownia oli vain muutama minuutti ennen ampumista alettu epäillä kauppaan tehdystä ryöstöstä. Yllä olevalta videolta näkyy kuvamateriaalia, jolla esiintyvä mies on väitetysti kaupasta sikareita varastava ja aggressiivisesti käyttäytyvä Brown.

Myös Brownin ampuneen poliisin nimi julkistettiin perjantaina. Poliisipäällikkö Tom Jacksonin mukaan hän ei kuitenkaan tiennyt rikosepäilystä, vaan halusi Brownin vain siirtyvän ajotieltä jalkakäytävälle.

- Hän (Brown) käveli keskellä tietä ja tukki liikennettä. Siinä se, Jackson kertoi.

Tapahtumista monta versiota

Poliisin ja silminnäkijöiden versiot tapahtumista ovat erilaisia. Poliisin mukaan Brown oli ennen ampumista pyrkinyt poliisiautoon ja tilanne kärjistyi tappeluksi, jonka aikana poliisi sai vamman kasvoihinsa.

Tapahtuneen nähnyt Brownin ystävä sen sijaan sanoo, että Brown yritti päinvastoin paeta poliisia, joka ampui lopulta kätensä ilmaan nostanutta Brownia useaan kertaan.

Brown oli kuolemansa hetkellä runsaan yhdeksän metrin päässä poliisiautosta.

Brownin perheen asianajaja Anthony Gray kritisoi ryöstöepäilyn julkisuuteen tuomista häiriötekijäksi, joka vie huomiota pois oleellisimmasta asiasta: miksi poliisi ampui aseettoman pojan, joka silminnäkijöiden mukaan oli nostanut kätensä ylös?

Vaikka suuri osa Fergusonin asukkaista on afrikkalais-amerikkalaisia, poliisit ovat enimmäkseen valkoihoisia. Useat kansalaisoikeusjärjestöt pitävät Brownin kuolemaa jälleen yhtenä esimerkkinä poliisin rasismista. FBI on ilmoittanut tutkivansa asiaa.

Mielenosoitukset tapauksen johdosta jatkuvat edelleen, mutta ne ovat rauhoittuneet alkuviikosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. 6

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. Näytä lisää