Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putinin pakotteet alkavat näkyä venäläisten arjessa: Tässä on karu totuus

Putinin ruokakielto herättää jo samantyylistä närää kuin Gorbatshovin raittiuskampanja, Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa Pietarista.
Takautuvasti on helppo viisastella, mutta jos neuvostojohtaja
Mihail Gorbatshov olisi vuonna 1985 ymmärtänyt, millaisen viharyöpyn hän saa niskoilleen raittiuskampanjansa vuoksi, hän olisi toiminut toisin.

Gorbatshov ryhtyi perestroikansa ensihuumassa raitistamaan neuvostoihmisiä sillä seurauksella, että muutenkin kärsivä kansa menetti "ainoan ilonlähteensä" eli halvat votkapullot. Samalla maan eteläosat menettivät yhden tärkeimmistä elinkeinoistaan eli viiniköynnökset. Seurauksena oli rankka isku Neuvostoliiton taloudelle, ja kaikki tuo oli alkua Gorbatshovin epäsuosiolle.

Jotain kovin samaa on nyt aistittavissa presidentti Vladimir Putinin säätämissä ruokapakotteissa ja niiden aiheuttamissa reaktioissa tavallisten venäläisten keskuudessa. Ruokapakotteet ovat nyt venäläisten ykköspuheenaihe, ja kaikkien pelko on, millainen talvesta tulee, kun jopa venäläisten ruokien hinta on jo noussut kaupoissa pakotteiden myötä.

Vastapakotteista kärsimme eniten me aivan tavalliset venäläiset, surivat esimerkiksi IS:n haastattelemat pietarilaiset Tatjana ja Nikolai Gvozdjev, joiden suunnitelmissa on jo tehdä ruoanhakumatkoja Suomeen.

Pikkukaupoissa näkyy jo

Jos monille neuvostokansalaisille votka ja samppanja olivat liki ainoa ilonlähde, ovat länsimaalaiset herkut olleet nykyvenäläisille samantyylinen elämänlaadun takaaja.

Sitä kuuluisaa putinilaista vakautta monelle on edustanut juuri se, että kauppojen hyllyt ovat pullollaan laaturuokia ympäri maailman. Ja jopa pienimmistäkin venäläiskaupungeista löytyy nykyisin oma italialainen tai japanilainen ravintolansa, joiden parmesanit ja lohisashimit ovat nyt vaarassa kadota listalta.

Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu näille ravintoloille ja niiden työntekijöille. Konkurssi poikineen uhkaa Venäjän yrittäjiä, mikäli Putin pitää kiinni tuontikiellosta vuoden verran.

Vielä toistaiseksi kielto ei näy Pietarin suurissa ruokakaupoissa, joilla on isot varastot. Sen sijaan omissa pienissä lähikaupoissani eron entiseen huomaa: maito- ja juustohyllyt ovat kaukaa katsoen täynnä, mutta tarjolla on vain muutamaa laatua entisen runsauden sijaan.

Muistan saman taktiikan Neuvostoliiton kuolinkouristusten ajalta, kun asuin Moskovassa vuosina 1990–93. Isossa ruokakaupassa ainoa myyntiartikkeli saattoi olla yksi ainoa epäsuosittu ja jo valmiiksi pilaantuneelta maistuva kalasäilyke, jolla oli täytetty joka ikinen hylly. Mutta eivätpä olleet hyllyt tyhjinä!

Puhuvatko gallupit totta?

Vastapakotteillaan Putin haluaa varmasti tukea Venäjän omaa elintarviketuotantoa, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan talven tullessa.

Toinen Putinin juoni kiteytynee siihen, että ruoan tuontikiellon avulla hän "joukkoistaa" kaikki venäläiset osallistumaan omaan lännen vastaiseen taisteluunsa - tai siis omaan vallassapysymistaisteluunsa.

Ja totisesti: Putinin kerrotaankin olevan nyt suositumpi kuin koskaan.

Mutta sopia kysyy, kuinka totta venäläiset mielipidetutkimukset puhuvat, kun esimerkiksi Krimin kansanäänestyksen tuloksetkin on sittemmin tunnustettu väärennetyiksi peräti Putinin oman ihmisoikeusneuvoston suulla?

Tai kuinka rehellisesti ihmiset vastaavat gallupeihin maassa, jossa tutkimuksen tekijää voi epäillä siviilipukuiseksi turvallisuuspalvelun agentiksi?

Länsiauto olisi viimeinen pisara

Parhaillaan Venäjällä suunnitellaan uusia mahdollisia pakotteita, jotka tulisivat koskemaan länsiautoja ja lääkintätarvikkeita. En uskalla edes kuvitella katkeruuden määrää, jota venäläinen keskiluokan edustaja tuntisi, jos häneltä länsiruoan lisäksi riistettäisiin länsiautokin.

Eikö Putin näe, miten suuren riskin hän ottaa siinä, että kansa kääntyykin sotakiihkon haihduttua häntä itseään vastaan?

Aivan tällainen Neuvostoliiton paluu on tuskin sitä, mistä tavallinen venäläinen on haaveillut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää