Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Näin Ruotsin sukellusvenekohu on edennyt

SOTILASOPERAATIO
Ruotsin puolustusvoimien perjantaina aloittamiin suuretsintöihin on julkisuudessa yhdistetty tietoja kahdestakin muusta venäläisaluksesta, joista toinen on pysytellyt alueella jo parin viikon ajan.
Ruotsin puolustusvoimat aloitti perjantaina suuroperaation Tukholman saaristossa.

Ruotsin merivoimien kontra-amiraali Anders Grenstadin mukaan suuroperaatio jatkuu edelleen, mutta painottaa, että kyse ei ole sukellusvenejahdista, vaan tiedusteluoperaatiosta.

Suuretsintöihin on yhdistetty julkisuudessa tietoja myös kahdesta muusta veneläisaluksesta, jotka ovat alueella. Lehtitietojen mukaan puolustusvoimat olisi tutkinut myös muun muassa silminnäkijähavaintoa sotilasalueella liikkuneesta henkilöstä.

Mistä tässä kaikessa on kyse? STT kokosi operaatioon liittyvät viralliset tiedot ja siihen mediassa liitetyt havainnot.

Torstain ja perjantain välinen yö 1.–2.10:

Ruotsalainen sotilasvene törmää tunnistamattomaan esineeseen navigaatioharjoituksessaan Kanholmsfjärdenilla Tukholman saaristossa, kertoo Dagens Nyheter. Neljä sotilasta joutuu veden varaan. Alustavien tutkintatulosten mukaan vene törmäsi vedessä olleeseen valopoijuun. Tapaus tulee julkisuuteen sukellusvenekohun takia.

Viikonloppu 4.–5.10:

Venäläisomisteinen öljytankkeri NS Concord saapuu Tukholman saariston edustalle ja jää sinne kiertelemään. Alusta aletaan myöhemmin sukellusvenekohun aikana epäillä sukellusveneen saattoalukseksi. Asiantuntijat esittävät eri näkemyksiä öljytankkerin sopivuudesta tehtävään.

Maanantai 13.10:

Tukholman saaristossa alkaa perjantaihin kestävä Ruotsin ja Hollannin yhteinen laivastoharjoitus. Siihen osallistuu muun muassa hollantilainen sukellusvene.

Torstai 16.10:

Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin signaalitiedustelu olisi siepannut venäläisellä hätäkanavalla käydyn venäjänkielisen radiokeskustelun. Sisällöstä ei ole kerrottu.

Ruotsin puolustusvoimat kiistää sunnuntaina, että sillä olisi tiedossaan hätäviestiä tai viestintää hätätaajuudella.

Perjantai 17.10:

Yksityishenkilö tekee Svenska Dagbladetin mukaan Kanholmsfjärdenillä "vedenalaiseen toimintaan" liittyvän havainnon, josta hän ilmoittaa Ruotsin puolustusvoimille. Havainto arvioidaan luotettavaksi, ja puolustusvoimat aloittaa parissa tunnissa suuroperaation alueella. Siitä järjestetään myös lyhyt tiedotustilaisuus, mutta yksityiskohdista tai etsittävään kohteeseen liittyvistä todisteista ei kerrota.

Epäillystä vedenalaisesta toiminnasta tehdään Nämdöfjärdenillä havainto, josta puolustusvoimat kertoo sunnuntaina.

Ruotsin signaalitiedustelu sieppaa Svenska Dagbladetin mukaan salatun radiokeskustelun, joka paikannetaan etsintäalueen ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin väliseksi.

Puolustusvoimat ei lauantaina eikä sunnuntaina kiistä eikä vahvista tietoa.

Lauantai 18.10:

Toinen yksityishenkilö havaitsee saaristossa Korsön sotilasalueen lähellä mustiin puetun, reppuselkäisen miehen tutkimassa rantoja, kertoo Dagens Nyheter. Hän ottaa miehestä useita kuvia, lataa ne sosiaaliseen mediaan ja ilmoittaa havainnosta Ruotsin puolustusvoimille. Silminnäkijää kuulustellaan yöllä, ja havaintojen kohdetta aletaan ilmeisesti etsiä.

Ruotsin puolustusvoimat ei kiistä eikä vahvista tietoa STT:n kysyessä siitä sunnuntai-iltana.

Ruotsin puolustusvoimat kertoo tiedotustilaisuudessa laajentavansa operaatiota.

Svenska Dagbladet julkaisee uutisensa siepatuista radioviesteistä sekä NS Concordin erikoisesta liikkumisesta. Alus lähtee liikkeelle kohti itää, mutta jää edelleen lähialueelle. Ruotsin puolustusvoimat ei kiistä eikä vahvista tietoja.

Sunnuntai 19.10:

Yksityishenkilö kuvasi Jungfrufjärdenillä veden pinnalla näkyvän esineen, jota eri kommentoijat pitävät joko varmasti tai ainakin mahdollisesti sukellusveneenä tai pienoissukellusveneenä.

Huomiota herättää Suomenlahdella länteen, siis mahdollisesti kohti etsintäaluetta, liikkuva venäläinen tutkimusalus Professor Logatshev, jota käytetään merenpohjan tutkimiseen. Aluksen päämääräksi on sen AIS-tiedoissa merkitty Las Palmas. Aluksesta kertoo muun muassa norjalainen Dagbladet.

Professor Logatshevia näyttää AIS-tietojen mukaan seuraavan kaksi hollantilaista sotalaivaa, HNMLS Zeeland ja HNLMS Evertsen. Laivat olivat ilmeisesti osallistuneet ruotsalais-hollantilaiseen harjoitukseen Tukholmassa ja tulleet sieltä Tallinnan edustalle, josta ne kääntyivät kohti länttä.

Ruotsin puolustusvoimat julkisti tiedotustilaisuudessa aamupäiväisen kuvan, joka esittää pintaan noussutta tuntematonta esinettä, ja näytti kartat kolmesta eri havaintopaikasta. Kontra-amiraali Anders Grenstadin toteaa puolustusvoimien pitävän todennäköisenä, että alueella on ulkomaista vedenalaista toimintaa. Samalla kiistetään, että tiedossa olisi hätäviestintää, mutta muuta uutisointia radioliikenteestä ei kommentoida.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    4. 4

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. 6

      IS selvitti: Tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    7. 7

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    10. 10

      Anne Kukkohovi avoimena Me Naisissa Teri Niittiä raastaneesta imetyskohusta – mursiko vihaviestien vyöry tähden?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    4. 4

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. Näytä lisää