Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ebola saapui New Yorkiin - suomalaisnainen tyrmistyi poliisien tempusta

New Yorkissa on todettu ensimmäinen ebolatapaus, kun Guineasta Länsi-Afrikasta reilu viikko sitten palannut lääkäri alkoi saada oireita eilen. Testit osoittivat taudin ebolaksi.
New Yorkissa asuva Marjo Preister huomasi erään talon edustalla parveilevat toimittajat saattaessaan lastaan kouluun. Kävi ilmi, että ebolaan sairastunut lääkäri asuin samalla kadulla, jolla Preisterin lapsen koulu sijaitsee. Vaikka varsinaista paniikkia ei Preisterin mukaan tautitapaus ole aiheuttanut, ihmiset ovat enemmän varuillaan.

– Itsekin mietin, että ei olisi välttämättä niin huono, jos pitäisin lapseni kotona, mutta sitten ajattelin, että on parempi pitää kiinni rutiineista. Kiinnostavaa olisi tietää, onko lapsia ollut poissa koulusta tänään.

– Lapset ovat enemmän hermostuneita kuin minä.

Ebola levittyy eritteiden välityksellä, joten se ei tartu yhtä helposti kuin esimerkiksi flunssa. Preister kertoo suojautuvansa tautia vastaan kuin tavallista kausiflunssaa pitämällä esimerkiksi desinfiointiainetta mukanaan.

– Eilen panin merkille ihmiset, jotka käyttivät hengityssuojia, Preister kertoo.

Ebola on
jatkuvasti uutisissa

Lääkärin asuintalon edessä jaettiin Preisterin mukaan lehtisiä siitä, kuinka suojautua ebolalta ja millaisia varotoimenpiteitä kaupunkilaisten kannattaa tehdä. Kaupunkilaisille on myös kerrottu, missä kaikkialla lääkäri on käynyt.

– Ihmisille tiedotetaan aika paljon ja juuri nytkin tulee televisiosta ebolaa koskeva lähetys.

Preisterin mukaan ebola on tällä hetkellä uutislähetysten kestoaihe.

Myös sosiaalisen median välityksellä leviää paljon tietoa taudista ja sen leviämisestä. Preister kertoo sosiaalisessa mediassa julkaistuista kuvista, jotka ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. Kuvissa näkyy lääkärin talossa vierailleiden poliisien laittavan suojapukunsa tavalliseen jäteastiaan.

– Meille on sanottu, että sairaalat ovat hyvin valmistautuneita ja silloin, kun poliisit menivät rakennukseen, heillä oli suojapuvut. Mutta sitten he laittoivat ne roskiin. Ihmiset puhuvat, miten he ovat voineet olla niin huolimattomia. Aivan uskomatonta, Preister hämmästelee.

Poliisin edustaja vakuutti kuitenkin myöhemmin, että poliisit eivät missään vaiheessa olleet kontaktissa potilaaseen eivätkä he olleet menneet rakennuksen sisälle, Huffington Post kertoo. Tapaus puhututti kuitenkin paljon esimerkiksi Twitterissä.

("Aika outoa nähdä poliisin hävittävän hanskat julkiseen jäteastiaan, kuten näytetään pariin kertaan CNN:llä nauhalla, joka pyörii juuri nyt")

Mikäli twiitti ei näy oikein, voit lukea sen täältä.
("Ovatko he menettäneet järkensä? @MailOnline ebolatapauksen parissa työskentelevät New Yorkin poliisit heittävät hanskansa ja naamionsa JULKISEEN jäteastiaan")

Mikäli twiitti ei näy oikein, voit lukea sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    7. 7

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää