Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

30-senttinen puukko lävisti brasilialaismiehen pään - ajoi sata kilometriä sairaalaan

Brasilialainen Juacelo Nunes saa kiittää onneaan siitä, että hän on hengissä hurjien puukoniskujen jälkeen. Tarinan tekee vielä hurjemmaksi sen, että hän ajoi noin kahden tunnin ajomatkan sairaalaan 30 sentin pituinen puukko päässään.
Asiasta uutisoivat muun muassa Mirror ja Daily Mail.

Daily Mailin mukaan mies sai puukosta päähänsä juhlissa 28. joulukuuta. Lehden mukaan mies ajautui kiistaan toisen miehen kanssa syrjäisessä kylässä Agua Brancassa.

Riitapukari pyysi kolmea kaveriaan apuun. Nelikko ryhtyi pahoinpitelemään Nunesia. Hän sai puukosta olkapäihin ja rintaan. Joku miehistä löi puukon lopulta 39-vuotiasta Nunesia päähän.

Puukko meni täpärästi Nunesin vasemman silmän ohi, mutta 30 senttimetriä pitkä puukko lävisti hänen suunsa ja leuan. Nunes ei kuitenkaan missään vaiheessa menettänyt tajuntaansa. Moottoripyörätaksikuljettaja hoiperteli kulkuneuvonsa luo ja ajoi sillä uuvuttavan kahden tunnin matkan sairaalaan Teresinaan. Matkaa kertyi lähes sata kilometriä.

Miehelle tehtiin kolme tuntia kestänyt hätäleikkaus puukon poistamiseksi päästä. Veitsi lävisti useita miehen hermoja ja verisuonia, mistä olisi voinut henki lähteä. Mies ei muista nähneensä päähän kohdistunutta iskua. Nunes luuli kuolevansa.

Myös hänen vaimonsa oli järkyttynyt näkemästään.

– En ollut uskoa, kun näin mieheni sen näköisenä. Uskoin hänen kuolevan, Francisca Pereira sanoi Daily Mailin mukaan.

Teresinan sairaalan johtaja Gilberto Albuquerque kertoi brasilialaiselle G1-uutissivustolle, että mies toipuu yllättävän hyvin. Nunesin vaimo kuvaili miehensä selviytymistä ”ihmeeksi”.

Mikäli twiitti ei näy oikein, katso se tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää