Martta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Britit ihmettelevät sääntö-Suomea: ”Saako siellä enää edes puhua alkoholista?”

Pubit ja viinikaupat mainostavat Lontoossa juomiaan mielensä mukaan. Tärkeintä on, että liiketoiminta kannattaa.
Länsi-Lontoon pubia pitävä Alex maalaa joka päivä mainostauluunsa lauseita, joista voisi nousta Suomessa karvat pystyyn. Tänään viesti on yksinkertainen: tammikuu on humalakuu. Joskus pubi kehottaa juomaan paljon olutta, koska siinä on vähemmän bakteereja kuin vedessä.

– Nämä mainokset kuuluvat englantilaiseen pubikulttuuriin. Ihmiset osaavat kyllä ajatella itse. Kyse on lopulta huumorista, hän kertoo.

Vastaavaa kirjoittelua ei välttämättä katsottaisi Suomessa hyvällä.

– Täällä on myös säännöt, mutta emme ole koskaan saaneet sakkoja, vaikka poliisit kävelevät tästä joka päivä ohi, Alex jatkaa.

Vieressä viinikauppaa pitävä Philippe Vincenzi ihmettelee, kun kerron, että Suomessa on jo kielletty muun muassa pakettiautoihin liimatut alkoholimainokset.

– Hyvänen aika. Saako siellä Suomessa vielä puhua alkoholista. Liian tarkat rajoitukset vievät tilannetta yleensä vain huonompaan suuntaan. Ihmiset kyllä keksivät keinot, hän kertoo.

Vieressä kuunteleva kollega Philippe Berhomé on samoilla linjoilla.

– Kuulostaa tylsältä. Olen tosin pitänyt Suomea aina hyvin eksoottisena maana. Meidän juuremme ovat Ranskassa, jossa on niin ikään joskus tiukkaa sääntöjen suhteen. Englannissa on sen sijaan vapaampaa. Täällä mennään liiketoiminnan ehdoilla.

Vapaa suhtautuminen saattaa johtaa myös ongelmiin. Esimerkiksi taksikuskit tuntuvat olevan ympäri sumujen saarten huolissaan siitä, että juomakulttuuri tuntuu menevän rajumpaan suuntaan etenkin nuorison keskuudessa.

Royal College of Physicians julkaisi loppuvuodesta 2014 tutkimuksen, jonka mukaan liiallinen juominen maksaa saarivaltakunnalle jopa noin kuusi miljardia puntaa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Espoolaisen Petrin, 53, puhelinnumero herättää intohimoja – arvo jopa 50 000 euroa

    2. 2

      HS: Kilpakumppani virtsasi Rioon matkaavan suomalaisen naisurheilijan päälle kesken kisan

    3. 3

      Pelastajat kertovat kauhujen operaatiosta Saimaalla: Vene paloi räjähtäen – lapset itkivät järvessä

    4. 4

      Rihanna ärähti Pokémonien metsästyksestä konsertissaan – fanin irvaileva vastaus on suorastaan nerokas

    5. 5

      Näin viilennät kuumalla autosi nopeasti! Tehokkaimmin auton saa jäähtymään toimimalla hiukan vastoin valmistajan ohjeita

    6. 6

      Karmea vahinko kuohutti somessa – perheen koira kuoli raahautuessaan auton perässä Sipoossa

    7. 7

      Toinen Ranskan kirkkohyökkääjistä oli tuomittu terroristi – poliisi pidätti kolmannen epäillyn

    8. 8

      Emmerdale-kaunottaren uskomattoman treenattua vartaloa haukuttiin miesmäiseksi – tähdeltä jäätävä vastaus

    9. 9

      Tv:n uusi nakuohjelma puistattaa katsojia – ”Pohjanoteeraus”

    10. 10

      Jari Isometsä tyrmistyi norjalaisten dopingsalailusta – ”Tapaus on silmiä avaava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen paras? Porvoolaismiehen puhelinnumerosta tarjottiin 10 000 euroa

    2. 2

      Lojuuko kaappisi perällä aarre? Näistä VHS-nauhoista pyydetään nyt häkellyttäviä hintoja

    3. 3

      Kuvat: Vuokralainen jätti jälkeensä mykistävän tuhon – lahtelainen kaksio lähes revittiin maan tasalle

    4. 4

      Näyttelijä otti kantaa Jasper Pääkkösen Löyly-purkaukseen: ”Maksamme ison rahan siitä, että saamme nukkua yömme rauhassa”

    5. 5

      Suomen olympiajoukkueen jäsen julkaisi kuvaavan otoksen Riosta: ”Putkityöt eivät menneet ihan putkeen”

    6. 6

      Tupaantuliaiset päättyivät hirvittävään tragediaan – 39 ihmistä kuoli Madagaskarilla, nuorin uhri vasta 6 kuukautta

    7. 7

      Matti Kyllösellä, 87, on 8-vuotias tytär: ”Köyhästi eletään, mutta pärjätään”

    8. 8

      Muistatko Miss Suomi -kilpailua kuohuttaneen bikinikohun? Finalisti järkyttyi: ”Nämä ovat pelkät kangaslaput”

    9. 9

      Plastiikkakirurgi väittää: Madonna, 57, tavoittelee ikuista nuoruutta rajuin keinoin – karisti nyt viimeisetkin ikääntymisen merkit

    10. 10

      Kolme sisarusperhettä koki kauhunhetkiä Saimaalla – onnettomuuden yksityiskohdat tarkentuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 kuoli ja yli 20 haavoittui Münchenin ostoskeskusammuskelussa – epäilty on 18-vuotias iranilaistaustainen

    2. 2

      Tv:stä tuttu Janne ”Mehu-Janne” Kuisma on kuollut 36-vuotiaana

    3. 3

      Suomen paras? Porvoolaismiehen puhelinnumerosta tarjottiin 10 000 euroa

    4. 4

      Kalevan kisoissa dramaattinen tilanne: Nezirillä ja valmentajalla raju yhteenotto stadionin ulkopuolella – ”Mitä v*ttua sä teet?”

    5. 5

      Matti Kyllösellä, 87, on 8-vuotias tytär: ”Köyhästi eletään, mutta pärjätään”

    6. 6

      Dramaattinen video: Näin salamannopeasti tiikeri sieppasi autosta nousseen naisen Kiinassa

    7. 7

      Amin Asikaisen kanssa seurusteleva tosi-tv-kaunotar jätti alkoholin ja julkaisi paljonpuhuvan kuvan – ”Mieletön muutos”

    8. 8

      Katsojat järkyttyivät perheen käytöksestä tv-lähetyksessä – lapsi pissasi lattialle, vanhemmat nyökyttelivät

    9. 9

      Lojuuko kaappisi perällä aarre? Näistä VHS-nauhoista pyydetään nyt häkellyttäviä hintoja

    10. 10

      Kaksi kuollut Hämeenlinnan onnettomuudessa – osallisina 8 henkilöautoa ja kuorma-auto

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Espoolaisen Petrin, 53, puhelinnumero herättää intohimoja – arvo jopa 50 000 euroa

    2. 2

      HS: Kilpakumppani virtsasi Rioon matkaavan suomalaisen naisurheilijan päälle kesken kisan

    3. 3

      Pelastajat kertovat kauhujen operaatiosta Saimaalla: Vene paloi räjähtäen – lapset itkivät järvessä

    4. 4

      Rihanna ärähti Pokémonien metsästyksestä konsertissaan – fanin irvaileva vastaus on suorastaan nerokas

    5. 5

      Näin viilennät kuumalla autosi nopeasti! Tehokkaimmin auton saa jäähtymään toimimalla hiukan vastoin valmistajan ohjeita

    6. Näytä lisää