Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Isisin asettama aikaraja japanilaisvankien teloitukselle päättyi - Ei tietoa kaapattujen kohtalosta

Japani kertoi yrittävänsä yhä varmistaa kahden japanilaisen panttivangin vapauttamisen ääri-islamistisen Isis-järjestön kynsistä.
Isis julkisti tiistaina videon, jossa mustiin naamioitunut hahmo seisoi kahden japanilaisen journalistin Kenji Goton ja Haruna Yukawan välissä uhaten tappaa heidät jos Tokio ei maksaisi Isis-järjestölle 200 miljoonaa dollaria 72 tunnin kuluessa.

Aikaraja päättyi perjantain aikana, mutta japanilaisvankien kohtalosta ei ole vielä saatu mitään tietoa.

Japanin pääministerin Shinzo Aben hallitus harkitsi antaisivatko suunnitellut lakimuutokset sille lailliset perusteet sotilaalliselle iskulle Isisin militantteja vastaan, mutta tuli siihen tulokseen, että laillisia perusteita ei ollut.

Tämä kävi ilmi uutistoimisto Reutersin saamasta raportista. Raportissa kuvattiin kaapattujen vankeina pitämistä Syyriassa ”terrorismina ja täysin mahdottomana hyväksyä.”

Abe sanoi, että kahden miehen hengen pelastaminen on etusijalla, mutta Japani ei taivu terrorismin edessä.

Japanin viranomaiset ovat kieltäytyneet sanomasta maksaisivatko he lunnasrahoja vai ei. Lunnasrahojen maksaminen voisi hiertää Japanin ja sen läheisen liittolaisen Yhdysvaltojen välejä.

– Huolimatta siitä, että tilanne on vakava, jatkamme yhä yhteistyötä kaikkien maiden, heimojohtajien ja uskonnollisten edustajien kanssa, joilla voi olla yhteyksiä, joiden tarkoitus on saada kaksi japanilaista vapauteen ajoissa, kertoi hallituksen tiedottaja Yoshihide Suga.

Kenji Goton äiti vetosi poikansa vapauttamisen puolesta vai tunteja ennen aikarajan umpeutumista.

– Poikani Kenji ei ole vihollinen islamin uskoisille ihmisille. Äitinä voin vain rukoilla hänen vapauttamistaan, Junko Ishido sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Jos voisin tarjota oman elämäni, vetoaisin, että poikani vapautettaisiin, ja se olisi pieni uhraus osaltani.

Abe on määrännyt hallitustaan tekemään kaikkensa, jotta miehet saataisiin takaisin perheidensä luokse.

Lähteiden mukaan japanilaiset diplomaatit olisivat kuitenkin sanoneet kaapattujen miesten perheille, ennen videon julkistamista, että lunnasrahoja ei maksettaisi.

Kaappaaja sanoo videolla, että lunnasrahavaatimus vastaa 200 miljoonaa dollaria, jonka Abe on luvannut antaa avuksi maille, jotka taistelevat islamistimilitantteja vastaan.

Japani on painottanut, että sen lahjoitus on tarkoitettu humanitaarisiin tarkoituksiin, kuten pakolaisten auttamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Kaksi loukkaantui kolarissa Savonlinnassa – liikenne jumissa onnettomuuspaikalla

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää