Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Presidentti Martti Ahtisaari IS:n haastattelussa: Rauhasta neuvotteleminen on entistä hankalampaa

Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä YK:n turvaneuvoston sisäiset ongelmat vesittävät maailman konfliktien ratkaisemista.

PRESIDENTTI Martti Ahtisaari kertoo mielellään Namibian menestyksekkäästä kehitystarinasta, joka on afrikkalaisittain poikkeuksellisen toiveikas.

– Tämä maa on kehittynyt hienoon, melkein pohjoismaiseen suuntaan. Esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo on ollut Namibian kehityksen kulmakiviä, Ahtisaari sanoi perjantaina IS:lle Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.

Ahtisaari vieraili Namibiassa viimeksi viisi vuotta sitten, kun maassa juhlittiin nyt väistyvän presidentti Hifikepunye Pohamban virkaanastujaisia. Sellaiset järjestetään tänä viikonloppunakin. Turvatoimet Windhoekissa ovat valtaisat. Paikalle odotetaan The Namibian -lehden mukaan yli 40 maan johtajia ja perjantaina taivaalla suihkivat Namibian ilmavoimien hävittäjät. Koko kaupungin liikenne on sekaisin, ja pääkaupunkia vartioivat tuhannet poliisit.

Itsenäisyysstadionin uskotaan täyttyvän äärimmilleen aamukuudelta alkavassa juhlaseremoniassa. Lauantaille odotettiin myös sateita.

– Presidentin virkaanastujaisissa sataa aina. Se on varmaan Jumalan tapa pestä vanha pois, sanoo hotellin tarjoilija ohi mennessään.

AFRIKAN nuorimpiin valtioihin kuuluva, tänä vuonna 25 vuotta täyttävä Namibia on silti pärjännyt kehityksen mittatilastoissa hyvin muihin afrikkalaisiin valtioihin verrattuna.

Maan pahimpia vitsauksia ovat köyhyys, siirtomaa-ajoilta peräisin oleva epätasa-arvo valkoisen ja muun väestön välillä ja synkät hiv/aids-tilastot. Käytännössä maassa on koko ajan ollut yksi suuri hallitseva puolue Swapo, mutta silti Namibian katsotaan olevan demokraattinen maa ja – kuten rouva Eeva Ahtisaari muistuttaa – puolet parlamentin paikoista on annettu naisille.

– Tekee melkein mieli esittää pyyntö uudelle presidentille, että hän tulisi kertomaan meille Suomeen, että kuinka tällaista edistystä saadaan aikaan, Ahtisaari sanoi.

NAMIBIA sai tänä viikonloppuna historiansa kolmannen presidentin. Sekä Hage Geingob että varapresidentti, Suomessa opiskellut Nickey Yambo ovat Ahtisaaren tuttuja. Viimeksi kunniakansalainen vieraili Namibiassa viisi vuotta sitten.

Toistakymmentä vuotta kestänyt rauhantyö Namibiassa opetti paljon sellaista, mistä Ahtisaaren mukaan olisi tämänkin hetken maailmassa apua. Piiskaa saa YK:n turvaneuvosto, jonka pitäisi Ahtisaaren mielestä ymmärtää toimia eikä viivytellä ja toistaa virheitään.

Viidettä vuotta jatkuvan Syyrian sodan turvaneuvosto olisi Ahtisaaren mukaan voinut lopettaa jo kolme vuotta sitten.

– Monet uskoivat silloin, että (Bashar) al-Assad ei kestä kuin muutamia viikkoja eikä ottanut asiaa todesta. Toisin kävi, Ahtisaari huokaa.

Miten rauhasta neuvotteleminen on 25 vuodessa muuttunut?– Sanoisin, että se on tullut entistä hankalammiksi Ahtisaari sanoo ja ottaa esimerkiksi Palestiinan.

– Se kysymys on ollut niin monta vuosikymmentä ratkaisematta, että kyllä kansainvälisen yhteisön pitäisi hävetä, että se ei ole kyennyt tällaista asiaa ratkaisemaan. Se täytyy saada ratkaistua.

Entä uudet uhkat kuten Isis ja Boko Haram, jotka sotivat maailmaa vastaan valtiorajoja laajemmilla tantereilla?– Toivon, että ne ovat tilapäisiä. Myönteinen seuraus heidän aikaansaamastaan kauheudesta on ehkä se, että se yhdistää meidät kaikki, olemme islamisteja tai ei.

– Kun kaikki tuomitsevat ne, saadaan yhtenäinen rintama ja on mahdollista tuhota sellaiset järjestöt. Näen mahdollisuuden.

TARVITAANKO siis entistä enemmän sellaisia yli valtiorajojen toimivia tekijöitä kuten Nato? Ahtisaaren mukaan yhteinen vihollinen on synnyttänyt sotilasliittojen rinnalle spontaanin vastarintaliikkeen.

– Tämähän on ollut lähinnä niiden maiden koalitio, jotka ovat halunneet tulla yhteen ja se on toiminut sillä pohjalla, että se on saanut entistä enemmän maita siihen mukaan. Siksi Isiksen toiminta tulee yhä hankalammaksi.

Myös Itä-Ukrainan tilanne pitäisi saada presidentin mukaan neuvoteltua oikeasti.

– Tosiasia on, että Venäjä rikkoo kansainvälistä lakia vallatessaan Krimin ja siitä ei päästä yli eikä ympäri. Nyt täytyy vain katsoa, kuinka tilanne saadaan rauhoittumaan ja onko mahdollisuus saada jonkinlaista alueellista hallintoratkaisua niille joillekin alueille siellä.

Tosiasia on, että Venäjä rikkoo kansainvälistä lakia vallatessaan Krimin ja siitä ei päästä yli eikä ympäri.

– Ei siitä vielä ole päästy kunnolla edes neuvottelemaan, Ahtisaari sanoo ja vihjaa, että turvaneuvostolla voi Itä-Ukrainassa olla käsissään uusi Syyria, jos se ei ota Syyrian kanssa 2012 tehdystä virheestä opikseen.

– Se, että Syyriassa ei tehdä mitään, ei auta pääpukareita löytämään yhteistä säveltä.

AHTISAARTA ei ole pyydetty Itä-Ukrainan rauhankyyhkyksi.

– Ei, kyllä minä luulen, että olisi jo korkea aika alkaa löytää hiukan nuorempia, naurahtaa 77-vuotias presidentti.

Hän kuitenkin myöntää tehneensä viime vuonna turvamiesten arvion mukaan 180 työmatkaa maailmalle. Osa niistä on liittynyt niin sanotun Elders-ryhmän rauhantyöhön.

– Elders-ryhmässä haluan saada selville, mitä tällainen kokeneiden... vanhojen ihmisten joukko voi saada aikaan tekemällä, Ahtisaari sanoo.

Työtä on ollut esimerkiksi sotilasjuntasta toipuvassa Myanmarissa ja ydinasetta tehtailevassa Iranissa.

– Näissä täytyy yrittää vain olla avuksi.

Ovatko Isis ja muuta hillittömän väkivaltaiset ääriryhmät muuttaneet myös Suomen turvallisuustilannetta? Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan eivät yksiselitteisesti.

– En näe, että Suomen turvallisuus on välttämättä näiden tapausten vuoksi uhattuna, mutta yleiseen valppauteen sen täytyy joka tapauksessa johtaa Euroopassa ja Euroopan ulkopuolellakin.

OMAT haasteensa maailman rauhalle tuo sekin, että yksi YK:n turvaneuvoston pysyvistä jäsenmaista on tällä hetkellä lietsomassa Ukrainan itäosien separatismia. Muut eivät Ahtisaaren mukaan voi katsoa hampaattomina vieressä.

– Jos katsotaan, että joku näistä johtavista supervalloista katsoo voivansa loukata kansainvälistä lakia silloin, kun häntä huvittaa, niin kyllä se luo ilmapiiriä, jossa järkevien ratkaisujen löytäminen on tavattoman hankalaa.

TOIVOA on silti niin kauan kuin ihmiset saadaan yhteen puhumaan. Presidentti kehuu myös rouva Eeva Ahtisaaren osoittaneen tämän panoksellaan Namibian rauhantyöhön naisryhmien kautta.

– Siitä oli paljonkin hyötyä, kun ihmiset, jotka eivät koskaan olleet puhuneet toisilleen, huomasivat ettei se ole mahdotonta, kun joku sen vain järjestää.

Toivo ja Rauha, syystä tai toisesta ne ovat Namibiassa yleisiä etunimiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  3. 3

    Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

  4. 4

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  5. 5

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  6. 6

    HS: Pojan kiusaaminen jatkui vuosia – lopulta henkinen kestokyky romahti täysin

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  9. 9

    Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

  10. 10

    Alastonkuvien takia missikruununsa menettänyt näyttelijä poseeraa tyttärensä kanssa lehden kannessa – ”Niin paljon täydellisyyttä yhdessä kuvassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  3. 3

    Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

  4. 4

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  5. 5

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  6. Näytä lisää