Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hämmentynyt lapsi nosti kädet pystyyn - tästä kuvasta kohistaan ympäri maailmaa

Kuva
Tuhannet ihmiset ovat jakaneet kuvan pienestä syyrialaislapsesta, jonka katse on pelästynyt ja joka on nostanut kätensä pystyyn antautumisen merkiksi.
Kuva lähti leviämään viime viikon tiistaina, kun kuvajournalisti Nadia Abu Shaban twiittasi kuvan. Monien tunteisiin sosiaalisessa mediassa vedonnut kuva on twiitattu uudelleen yli 18 000 kertaa.

Abu Shaban vahvisti, ettei hän ole ottanut kuvaa itse, mutta ei osannut kertoa, kuka kuvan oli ottanut. Kuva jäljitettiin aluksi lehtileikkeen perusteella ”noin vuodelle 2012”. Myöhemmin selvisi, että kuvan oli ottanut turkkilaisvalokuvaaja Osman Sagirli.

Jos et näe kuvaa, voi katsoa sen tästä.

BBC tavoitti suuren suosion saavuttaneen kuvan takana olevan Sagirlin, joka työskentelee parhaillaan Tansaniassa. Sagirlin kertoo, että kuva on otettu Atmehin pakolaisleirillä Syyriassa viime vuoden joulukuussa.

”Hän luuli sitä aseeksi”

Tyttö oli matkustanut äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa lähellä Turkin rajaa sijaitsevalle leirille. Paikka sijaitsee 150 kilometrin päässä heidän kotoaan Hamasta.

Moni arveli, että tyttö on 4-vuotias Hudea-tyttö on tuijottanut pelokkain katsein aseen piippua. Näin ei kuitenkaan ole.

– Käytin kauko-objektiivia ja tyttö luuli sitä aseeksi. Yleensä lapset juoksevat pois, peittävät kasvonsa tai hymyilevät kameran nähdessään, Sagirlin kertoo BBC:lle ensimmäistä kertaa tammikuussa Türkiye-lehdessä julkaistusta kuvasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      IS seurasi sprintin karsintaa – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    10. 10

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      IS seurasi sprintin karsintaa – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. Näytä lisää