Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Indonesialle vetoomuksia kuolemaantuomittujen armahtamiseksi - arkut ovat jo valmiina

Kuolemantuomio
Kuolemaantuomittujen joukossa on Indonesian, Australian, Ranskan, Brasilian, Filippiinien, Nigerian ja Ghanan kansalaisia.
YK:n vetoomus ei ole saanut Indonesiaa pyörtämään päätöstään kymmenen huumerikollisen teloittamisesta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vetosi lauantaina kuolemaantuomittujen armahtamiseksi. Pääsihteeri muistuttaa YK:n olevan kaikissa olosuhteissa kuolemanrangaistusta vastaan.

– Kansainvälisen lain mukaan, jos kuolemantuomio otetaan käyttöön, sitä pitäisi soveltaa vain kaikista vakavimpien rikosten rangaistukseksi, niiden, joissa on tarkoituksella tapettu, sanoi pääsihteeri Banin tiedottaja lausunnossaan.

Filippiinien presidentti Benigno Aquino puolestaan aikoo vedota Indonesian presidenttiin Joko Widodoon Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön Aseanin parhaillaan käynnissä olevassa kokouksessa. Kuolemaantuomittujen joukossa on filippiiniläinen kahden lapsen äiti Mary Jane Fiesta Veloso, joka Aquinon mukaan syytön rikoksiin, joista häntä syytetään.

Huumeiden salakuljetuksesta kuolemaantuomittujen joukossa on Indonesian, Australian, Ranskan, Brasilian, Filippiinien, Nigerian ja Ghanan kansalaisia.

Myös EU on ilmoittanut vastustavansa Indonesian päätöstä teloittaa ranskan kansalainen. Ranska on käynyt Indonesian kanssa asiasta kiivasta sanavaihtoa viime päivinä. Sen mukaan tuomittu ranskalaismies ei saanut kunnollista oikeudenkäyntiä.

Indonesia on tähän mennessä ilmoittanut teloittavansa seitsemän huumeiden salakuljetuksesta tuomittua. Lain mukaan viranomaisten pitää ilmoittaa teloituksista julkisesti 72 tuntia ennen täytäntöönpanoa. Teloituksen päivämäärää ei ole ilmoitettu, mutta tuomiot aiotaan panna täytäntöön.

Presidentti Widodo on ottanut erityisen kovan linjan huumeista kuolemaantuomittuja kohtaan. Indonesia hyllytti kuolemantuomiot vuonna 2008, mutta otti ne takaisin käyttöön vuonna 2013. Tänä vuonna maassa on teloitettu kuusi ihmistä.

– Olen sanonut jo monta kertaa, että en aio keskustella tästä asiasta, Widodo ilmoitti sunnuntaina toimittajille lähtiessään matkalle Kuala Lumpuriin Kaakkois-Aasian johtajien väliseen kokoukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    10. 10

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. Näytä lisää