Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ohiolaisvanki ehti pakoilla 56 vuotta – sormenjälki käräytti

Yhdysvallat
Syrjäisellä seudulla erakkona asuntovaunussa elänyt Frank Freshwaters, 79, oli vaihtanut nimensä ja kaihtoi viranomaisia.
Ohiolaisen Frank Freshwatersin pakomatka vankilasta ehti kestää 56 vuotta, ennen kuin hänet maanantaina saatiin kiinni. Freshwaters ajoi parikymppisenä nuorukaisena jalankulkijan päälle Ohion osavaltiossa ja sai siitä 20 vuoden vankeustuomion. Nyt ympäri Yhdysvaltoja asunutta 79-vuotiasta miestä odottaa passitus takaisin lähtöruutuun, siis vankilaan, kertoi Reuters.

Tarina alkaa heinäkuusta 1957, jolloin reipasta ylinopeutta ajanut Freshwaters törmäsi maantietä kävelleeseen perheenisään autollaan. Hän sai taposta 20 vuoden vankeusrangaistuksen, johon sisältyi viiden vuoden koeaika. Freshwaters kuitenkin rikkoi sääntöjä ja päätyi Mansfieldin Ohio State Reformatory -vankilaan, joka oli esikuvana myös vankilapakoelokuvalle Rita Hayworth – avain pakoon (Shawshank Redemption). Hyvän käytöksensä vuoksi Freshwaters pääsi Sandusky Honor Farm -nimiselle työleirille. Sieltä hän pakeni syyskuussa 1959.

Kerran oli jo lähellä, että Freshwaters ei päätynyt takaisin vankilaan. West Virginian poliisi otti miehen kiinni 1975, mutta päätti lopulta olla luovuttamasta häntä naapuriosavaltioon. Niinpä Freshwaters käveli poliisivankilasta ulos vapaana miehenä ja katosi jälleen.

Seuraavien neljän vuosikymmenen aikana vankikarkuri asettui Floridan Melbourneen. Siellä hän eli rauhassa, eristäytyneenä ja sosiaalitukien ulottumattomissa aina tähän kevääseen asti. Hän oli työskennellyt rekkakuskina. Freshwaters oli myös vaihtanut nimensä William H. Coxiksi.

Huijattiin sormenjäljet

Poliisi pääsi hänen jäljilleen sen jälkeen, kun Ohiossa avattiin alkuvuonna uusi tutkinta. Viikkojen etsintöjen jälkeen paikallinen sheriffi sai erilaiset johtolangat yhdistettyä toisiinsa alkoi epäillä erään tietyn Brevardin piirikunnassa asuntovaunussa elävän miehen ehkä liittyvän asiaan. Freshwaters/Cox huijattiin eräiden asiakirjojen allekirjoittamisen avulla antamaan sormenjälkensä viranomaisille. Sen jälkeen asia oli selvä.

Tämän viikon maanantaina sheriffin auto kurvasi Freshwatersin talon pihaan. Sheriffi näytti miehelle häntä itseään esittävää vanhaa mustavalkoista pidätyskuvaa ja kysyi oliko tämä nähnyt kuvan miestä.

– En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, totesi Freshwaters/Cox sheriffille ja myönsi sen jälkeen olevansa kuvassa.

– Saitte minut, 79 vuoden ikään ehtinyt vankikarkuri totesi rauhallisena.

Liittovaltion sheriffin toimistossa juhlittiin 56 vuotta vanhan arvoituksen ratkeamista ja osavaltioiden rajat ylittävää sheriffiyhteistyötä.

– Meillä on liittovaltion sheriffin virastossa sanonta, että syyllistä miestä ei päästetä karkuun, ja niin ei todella tällä kertaa päästetty, sanoi virastoa edustava Pete Elliott ABC:n mukaan.
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

    7. 7

      Jokerien kausi päättyi jo helmikuussa – "En haluaisi edes miettiä tuollaisia"

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää