Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Outo voima tarttui troolariin Irlanninmerellä – NYT: Testaako Venäjä sukellusveneitä?

The New York Times kertoo erikoisesta tapauksesta, jossa 80 tonnin painoinen kalastusalus alkoi yhtäkkiä liikkua taaksepäin.
Kalastuslaivan kapteeni Paul Murphy liikkui Karen-nimisellä troolarillaan Irlanninmerellä ja suuntasi kohti Britannian aluevesiä ja kotisatamaa, kun outo ääni kiinnitti hänen huomionsa, The New York Times kertoo. Kovan pamauksen jälkeen Murphyn troolari pysähtyi. Jokin sai troolarin otteeseensa ja alkoi kiskoa sitä vaijereista yhtäkkiä väkisin taaksepäin.

– Oli kuin olisin ollut Tappajahai-elokuvan kohtauksessa, jossa hai vei koko veneen mennessään. Kyse oli vain sata kertaa oudommasta tapauksesta, Murphy kertoo lehdessä.

Troolarin epätavallisen katkonainen kulku tallentui aluksen digitaalisiin tiedostoihin.

Tapauksesta tekee erikoisen se, että katkarapujen kalastukseen käytetty Karen-troolari painaa 80 tonnia. Sen vetäjäksi epäillään nyt sukellusvenettä. Sekä Nato että Britannia kiistävät, että niiden sukellusveneet olisivat aiheuttaneet tapauksen, joten epäilykset kohdistuvat lehden mukaan Venäjän suuntaan.

Tapahtuma, joka melkein kaatoi troolarin oli jo toinen laatuaan kuukauden sisällä Britannian rannikon lähellä.

New York Times muistuttaa Suomen tapauksista

New York Times muistuttaa, että Britannian hävittäjät ovat viime aikoina useaan otteeseen joutuneet tunnistamaan maan ilmatilaa lähestyneitä Venäjän pommikoneita.

Erikoinen tapaus troolarilla sattui samaan aikaan, kun Natolla oli merisotaharjoitus Britannian rannikon lähellä. Harjoituksen aikana brittien laivoilta tehtiin havaintoja Britannian merialuetta lähestyneistä venäläisistä sotalaivoista.

Lehti muistuttaa samantapaisista tapauksista Ruotsin ja Norjan lähistöllä ja siitä, miten Venäjä on loukannut Suomen ja Baltian maiden ilmatilaa. Tämä herättää lehden mukaan kysymyksiä siitä, miten Nato-maat ja Pohjoismaat pystyvät puolustautumaan sotilaallisesti mahtailevaa Venäjää vastaan.

Lehti muistuttaa lisäksi Suomen ja Ruotsin aluevesillä tehdyistä havainnoista, joiden aiheuttajiksi on epäilty venäläisiä sukellusveneitä. Lehti muistuttaa, että Suomi joutui pudottamaan varoittavia käsisyvyyspommeja, kun sukellusvene-epäily havaittiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää