Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

IS:n haastattelemilla ateenalaisilla täysin eri käsitys: Potkitaanko Kreikka nyt ulos eurosta?

Ateenalaisilla kadunmiehillä ja -naisilla on hyvin erilainen käsitys Kreikan ei-äänestystuloksesta.
Mitä Kreikan kansanäänestyksen ei-tulos käytännössä tarkoittaa tavallisen ateenalaisen kadunnaisen ja -miehen mielestä?

IS:n avustaja kysyi asiaa sunnuntaina äänestyspaikoilla äänestyksen ollessa vielä käynnissä. Mielipiteistä kävi selkeästi ilmi, kuinka täysin erilaiset tulkinnat ihmisillä asiasta oli.

Kyllä-äänestäjien mielestä liki kaikki on mennyttä, jos ei-tulos voittaa. Ei-äänestäjät puolestaan selittivät asiaa vielä ja Kreikalle parhain päin. Tai ainakin luottivat siihen, että toivoa on.

”Lähtö eurosta”

Ei-tulos oli kauhistus ylemmän keskiluokan asuinalueella Neo Psychikon -kaupunginosassa äänestämässä käyneelle Marianthi Kafetzille, joka tuskaili ei-äänten voiton luomia mielikuvia. Hän ei usko, että Kreikalle on tarjolla parempia lainaehtoja, kuten maan hallitus on vakuuttanut.

– Uskon, että Kreikan täytyy lähteä euroalueesta. Pankit ovat kiinni pitkään, ja kun ne avautuvat, niillä on uusi valuutta. Talous on jo sulkeutunut, yritykset eivät voi ostaa materiaaleja, joita tarvitsevat. Jos tämä jatkuu, seuraa katastrofi, ja meidät pakotetaan lähtemään euroalueesta, Kafetzi maalaili.

– En haluaisi ottaa tällaista riskiä, koska me vaarannamme sillä myös jäsenyytemme Euroopan unionissa. En tunne teknisiä yksityiskohtia, mutta uskon niin, nainen varoitti.

”Työllä tämä ratkeaisi”

Liki samaa mieltä oli perinteisellä alemman keskiluokan ja työväen asuinalueella Neos Kosmosin kaupunginosassa äänestänyt Kaliroe, joka ei halunnut esiintyä sukunimellään. Hän valitsi kyllä, mutta pelkäsi ei-tulosta.

– Olen varma, että ei tarkoittaa eroa euroalueesta. Luulen, että se voi tarkoittaa myös eroa EU:sta, mutta en ole asiantuntija, joten en osaa sanoa.

Kauhukuva EU-erosta perustuu väittämälle, että Kreikan mahdollinen euroero tarkoittaisi syvempääkin välirikkoa muun Euroopan kanssa. Virallisesti kukaan ei ole sellaisesta mahdollisuudesta puhunut.

Nuori nainen oli surullinen tilanteesta, johon Kreikka oli ajautunut.

– Olen varma, että jos Kreikan kansa painaisi päänsä alas, työskentelisi kovaa ja noudattaisi säästöohjelmaa, selväisimme tästä. Todellisia uudistuksia ei ole vielä tehty, veronkiertoa vastaan ei ole taisteltu, hän luetteli.

”Eurooppa ei sulje ovia”

Ei-puolen äänestäjillä oli varsin järkähtämätön luottamus siihen, että maan hallitus on oikealla polulla vastustaessaan jyrkkiä lainaehtoja ja ”ehdotonta antautumista” lainoittajille.

– En usko, että Eurooppa sulkee ovia Kreikalta. En tietenkään voi sulkea sellaista vaihtoehtoa pois, mutta en usko, että sopuun ei päästäisi. Kustannukset olisivat kaikille osapuolille erittäin korkeat, totesi Neo Psychikon äänestyspaikalla ei-äänen uurnaan pudottanut Xrisa Koumoutsakou.

Hän sanoo haluavansa Kreikan pysyvän eurossa ja EU:ssa, mutta ei sellaisessa EU:ssa, ”joka ei kunnioita demokratiaa”. Eli käytännössä hänen mielestään muiden EU-maiden pitäisi tulla Kreikkaa vastaan.

– Muuten EU ei ole se EU, johon maani liittyi. Koumoutsakou sanoi.

”EU on hukannut arvonsa”

Myös Neos Kosmosin esikaupunkialueella äänestänyt Alexandros Mistriotis vetoaa ”eurooppalaisiin arvoihin” Kreikan pelastamisessa.

– Euroopan unioni on solidaarinen projekti, Euroopan yhteistyöprojekti ... Kreikan talous on raunioina, säästöohjelmat eivät ole auttaneet, kukaan ei näe mitään toivoa uusissa meille asetetuissa ehdoissa. Jos emme pääse uudelleen neuvotteluihin, se tarkoittaa, että EU on hukannut keskeiset arvonsa. Se ei ole enää EU.

Basiliki Iatropoulou varoitti sekoittamasta keskenään Kreikan mahdollista euroeroa ja toisaalta eroa EU:sta, jota moni povaa euroeron jatkoksi. Hän uskoi muun Euroopan tukevan lopulta Kreikkaa.

– Haluan kiittää niitä Euroopan kansalaisia, jotka kannattivat demokraattista Eurooppaa. Mitä tahansa tapahtuukin, meidän täytyy pitää nyt yhtä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    8. 8

      Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    6. Näytä lisää