Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Wikileaks-Assange pakoillut Ecuadorin suurlähetystössä kolme vuotta: Kolme rikosepäilyä vanhenee ensi viikolla

Wikileaks
Wikileaks-vuotosivuston perustajaa Julian Assangea kohtaan esitetyistä seksuaalirikosepäilyistä kolme vanhenee ensi viikolla, uutistoi The Times. Ruotsalaissyyttäjät eivät ole päässeet nostamaan miestä vastaan varsinaisia syytteitä, sillä Assangea ei ole päästy kuulustelemaan.
Ruotsi antoi Julian Assangesta pidätysmääräyksen vuonna 2010 sen jälkeen, kun kaksi ruotsalaisnaista syytti häntä seksuaalirikoksista. Assangesta on kansainvälinen pidätysmääräys.

Australialaista Assangea epäillään Ruotsissa raiskauksesta ja seksuaalisesta häirinnästä.

Seksuaalista häirintää koskevien epäilyiden osalta syytteiden nostamisen aikaraja raukeaa ensi viikolla, raiskausepäilyn osalta vasta vuonna 2020, ruotsalaissyyttäjät sanoivat The Timelle (maksullinen juttu). Aikaraja perustuu maan kanneaikalainsäädäntöön.

Britannia on määrännyt Assangen luovutettavaksi Ruotsiin, mutta hän on kieltäytynyt lähtemästä. Assange on asunut Ecuadorin suurlähetystön tiloissa Lontoossa kesäkuusta 2012 alkaen.

Syyttäjien piti kuulustella Assangea Lontoossa heinäkuussa. Ruotsalaisviranomaiset eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen Ecuadorin suurlähetystön kanssa Assangen statuksesta.

– Ecuador haluaa Ruotsin tunnustavan Assangen turvapaikkastatuksen. Tämä vaatimus on kohtuuton. Ruotsi ei voi tunnustaa turvapaikkastatusta, jonka on antanut joku toinen maa. Tämä on linjassa kansainvälisen lainsäädännön kanssa, sanoi Ruotsin oikeusministeriön edustaja Cecilia Riddselius AFP:lle.

Riddseliuksen mukaan Ecuadorin vaatimuksella ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, jonka vuoksi Ruotsi haluaisi kuulustella Assangea.

Assangen kannattajat ovat huomauttaneet, että Assangea ei virallisesti syytetä vielä mistään. Kyse on ainoastaan epäilyistä.

Assange on myöntänyt harrastaneensa seksiä kyseisten naisten kanssa, mutta on kieltänyt kaikki häntä vastaan esitetyt rikosepäilyt.

Assange pelkää, että Ruotsi luovuttaisi hänet Yhdysvaltoihin, jossa häntä odottaisi mahdollisesti pitkä vankeustuomio vuonna 2010 vuodettujen satojen tuhansien Yhdysvaltojen sotilasasiakirjojen ja diplomaattikirjeiden takia.

Britannian poliisin on määrä ottaa Assange kiinni heti, jos hän poistuu lähetystön alueelta. Brittiviranomaiset ovat valvoneet lähetystöä ympäri vuorokauden siitä saakka, kun Assange pakeni lähetystöön ja sai Ecuadorilta poliittisen turvapaikan. Assangen terveydentilan on kerrottu heikentyneen sinä aikana, kun hän on ollut suurlähetystössä.

Assange on puhunut rakennuksesta muutamia kertoja medialle. Hän on myös vedonnut pidätysmääräyksen perumiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    8. 8

      Entinen it-kohumiljonääri Jaakko Rytsölä Arto Nybergin vieraana: ”Itsesyytökset kestivät vuosia”

    9. 9

      Anna-Maija Tuokon sähäkän seksikäs esitys lumosi Tanssii tähtien kanssa -tuomariston: ”Huh huh, mitä kyytiä!”

    10. 10

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    6. Näytä lisää