Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pitkä vankeus odottaa – Subway-keulakuva myöntää lapsipornon hallussapidon ja seksin alaikäisten kanssa

USA
Subway-ruokaketjun mainoskasvona tunnetuksi tullut ”Subway-Jared” eli Jared Fogle tunnustaa syyllistyneensä lapsipornon hallussapitoon ja seksin harrastamiseen alaikäisen kanssa.
Useiden yhdysvaltalaiskanavien mukaan syyttäjät ja Jared Foglen puolustus pääsivät syyteneuvottelussa tulokseen, jonka mukaan syyttäjät eivät vaadi Foglelle yli 13 vuoden vankeusrangaistusta ja toisaalta Foglen asianajajat eivät hae Foglelle alle viiden vuoden vankeusrangaistusta.

Oikeuden on vielä vahvistettava neuvottelujen tulos. Uutiskanava CNN:n mukaan Fogle on tunnustanut harrastaneensa seksiä kahden alaikäisen tytön kanssa.

Foglen asianajaja Josh Minkler sanoi Indianapolisissa tänään, että Fogle on ilmoittanut oikeudelle myöntävänsä syyllisyytensä. Syyttäjät ovat sanoneet tänään, että kyse on ollut viisi vuotta kestäneestä, suunnitelmallisesta lasten hyväksikäyttämisestä.

Foglen kerrotaan myös maksavan 100 000 dollaria vahingonkorvauksia kullekin 14 alaikäiselle uhrille.

Kanavan saamien asiakirjojen mukaan Foglen rikokset liittyvät hänen nimeään kantavan Jared Foundation -säätiön johtajaan Russell C. Tayloriin, joka pidätettiin reilut kaksi kuukautta sitten lapsipornon hallussapidosta ja materiaalin tekemisestä. Asiakirjojen mukaan vuosien 2011 ja 2015 välisenä aikana Fogle sai Taylorilta useita pornografisia kuvia alaikäisistä henkilöistä.

Asiakirjoista käy muun muassa ilmi, että Fogle keskusteli useaan otteeseen Taylorin kanssa lapsipornosta ja sen sijaan, että hän olisi ilmoittanut asiasta viranomaisille, hän sai haltuunsa kyseistä materiaalia. Taylorin kerrotaan asiakirjoissa myös tuottaneen materiaalia kotonaan piilotetuilla kameroilla. Vuosien 2010 ja 2013 välisenä aikana Fogle puolestaan harrasti seksiä kahden alaikäisen tytön kanssa ja antoi heille rahaa.

Foglen vaimo on hakenut eroa. Pariskunnalla on kaksi lasta. Syyteneuvotteluiden asiakirjoissa määrätään muun muassa myös, ettei Fogle pääse tapaamaan alaikäisiä ilman valvontaa ja että hän hakee apua. Hänen tietokoneen käyttämistään tullaan myös valvomaan.

Fogle tuli tunnetuksi maailmanlaajuisesti, kun hän kertoi laihduttaneensa kymmeniä kiloja syömällä pelkästään Subwayn leipiä. Subway palkkasi miehen tuolloin mainoskasvokseen ja hän on esiintynyt sadoissa mainoksissa. Subway irtisanoutui kaikesta yhteistyöstä Foglen kanssa heinäkuisen ratsian jälkeen.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI teki ratsian Foglen kotiin 7. heinäkuuta Indianan osavaltiossa Indianapolisissa.

Katso ISTV:n video ratsiasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Suomen antidopingpomolta täystyrmäys Venäjän selityksille

  7. 7

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  8. 8

    Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

  9. 9

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  10. 10

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. Näytä lisää