Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Erikoinen äänestys alkoi Venäjällä: Kansa kertoo kantansa Valion voipaketista

Valion voipaketista on tullut yllättäen Venäjällä viranomaisten virallisesti sallima ruohonjuuridemokratian kohde, josta jokainen saa antaa äänensä nettikyselyssä.
Kyse on Venäjän kilpailuviranomaisen eli FAS:n Pietarin-konttorin tempauksesta, jossa yritetään ratkaista kiistaa siitä, onko venäläinen meijeri rikkonut Valion oikeuksia.

Kiista koskee Valion valmistaman voin venäläistä pakkausta ja sen rinnalle venäläisiin kauppoihin ilmestynyttä Baba Valjan voita. Valja-mummon voita valmistaa venäläinen Traditsija-yhtiö.

Pakkausten yhteneväisyydestä on kannellut venäläisviranomaiselle Valio, mutta kiistaa ei ole vielä ratkaistu.

Valion mukaan voipakkausten ulkonäössä on paljon samankaltaisuuksia, mikä voi saada kuluttajat luulemaan, että Valja-voilla olisi jotain tekemistä Valion kanssa. Traditsijan toimittaman vastauksen mukaan Valja-voin pakkaus on puolestaan aivan omanlaatuisensa eikä se muistuta Valion pakkausta.

Erikoista on, että 21. syyskuuta asti FAS-viraston nettisivuilla on nyt avoinna julkinen äänestys, jossa ihmiset saavat kertoa mielipiteensä siitä, muistuttavatko pakkaukset heidän mielestään toisiaan.

”Kuulostaapas erikoiselta”

Valion tuotannosta ja logistiikasta vastaava johtaja Mika Koskinen kuuli venäläisviranomaisten järjestämästä nettikyselystä Ilta-Sanomilta.

– Oho, kuulostaapas erikoiselta, mutta eri maissa viranomaisilla on tietysti eri keinoja selvittää asioita, Koskinen sanoi.

Kun Ilta-Sanomat kävi tiistai-iltana sivuilla, ääniä oli annettu reilut 5 500. Äänten jakauma oli siinä vaiheessa se, että 76 prosenttia vastanneista löysi pakkauksista yhteneväisyyksiä, kun taas 24 prosenttia ei pitänyt pakkauksia samankaltaisina.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka Venäjän viranomaiset ovat varmistaneet sen, ettei kukaan pääse manipuloimaan äänestystä.

Nopean testin perusteella sivusto ainakin tunnisti sen, jos sinne yritti antaa samalta tietokoneelta uuden äänen eri nettiselaimen kautta. Sivusto ei sallinut myöskään uutta äänestystä puhelimella, joka oli samassa wlan-nettiyhteydessä kuin tietokonekin.

Näyttää kuitenkin siltä, että Venäjän viranomaiset eivät ole laittaneet äänestykseen mitään maaestoa, vaan jokainen suomalainenkin voi käydä ottamassa kantaa asiaan.

Venäläisviranomaisten Valio-äänestys löytyy tästä osoitteesta.

Suomalainenkin voi ottaa kantaa

Kysymys kuuluu suomeksi: ”Ovatko teidän mielestänne Valion ja Baba Valjan voipakkaukset samankaltaisia?” Vastausvaihtoehtona ylinnä on ”Kyllä” (Da) ja alinna ”Ei” (Net). Äänestyksen kuvituskuvassa vasemmanpuoleinen on puolestaan Baba Valjan voipaketti ja oikeanpuoleinen on Valion voipaketti.

Seuraavan kerran Pietarin kilpailuviranomaiset aikovat käsitellä asiaa 22. syyskuuta olevassa kokouksessaan.

Erilaiset Suomi-väärennökset ovat lisääntyneet Venäjällä viimeisen vuoden aikana, kun Venäjä kielsi monien eurooppalaisten elintarvikkeiden tuonnin maahan vastapakotteillaan.

Tätä ennen Suomi-mielikuvilla on myyty esimerkiksi Tuhat järveä -maitotuotteita, joiden pakkauksia on jo muutettu sen jälkeen, kun Venäjän viranomaiset tunnustivat ne harhaanjohtaviksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    9. 9

      Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

    10. 10

      Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. Näytä lisää