Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Oliko nimi enne? Trigger-koira ampui omistajaansa jalkaan Yhdysvalloissa

Metsästysonnettomuus
Kaksikymmentäviisivuotias nainen haavoittui Indianan osavaltiossa tapahtuneessa erikoisessa onnettomuudessa lauantaina.
Uutistoimisto Reutersin mukaan nainen oli Trigger-nimisen koiransa kanssa metsästämässä vesilintuja Pohjois-Indianassa sijaitsevalla ulkoilualueella. Metsästysretki sai yllätyskäänteen, kun 11-vuotias labradorinnoutaja astui maahan lasketun haulikon päälle. Ase laukesi sillä seurauksella, että koiranomistaja loukkaantui jalkaansa lentäneistä hauleista.

Nainen joutui käymään sairaalassa, missä haulit poistettiin. Hän on päässyt jo kotiin.

Paikallisten viranomaisten mukaan haulikko oli tapahtumahetkellä varmistamaton, mikä mahdollisti aseen laukeamisen vahingossa.

Reutersin haastattelema Jonathan Boyd Indianan osavaltion luonnonvaravirastosta muistaa viimeisten seitsemän vuoden ajalta vain yhden vastaavanlaisen tapauksen. Siinä jänismetsällä olleen miehen koira astui puuta vasten asetetun aseen päälle, jolloin ase laukesi ja mies haavoittui.

Viranomaiset ovat tuoreen tapauksen vuoksi muistuttaneet metsästäjiä aseiden käsittelyyn liittyvistä turvallisuusohjeista. Esimerkiksi aseen piippu on osoitettava turvalliseen suuntaan ja varmistin on pidettävä päällä. Lisäksi kaikkien vuoden 1986 jälkeen syntyneiden osavaltion asukkaiden on suorittettava metsästyskurssi, jos he ovat aikeissa käydä alan harrastajiksi.

Erikoinen yksityiskohta lauantaisessa tapauksessa on myös koiran osuva nimi tapaturman luonteen valossa. Trigger-sana voidaan kääntää suomeksi liipaisimeksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

  5. 5

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  6. 6

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  7. 7

    7–0! Suomi murskaavasti MM-välierään

  8. 8

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  9. 9

    X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

  10. 10

    Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

  5. 5

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  6. Näytä lisää