Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Video: Poliisit tutkivat kirkkoa piirityspaikan lähellä

Pariisin piiritystilanne
Pariisin poliisioperaatio on ohitse, mutta aluetta Pohjois-Pariisissa varmistetaan edelleen.
Jutun alussa olevalla videolla silminnäkijän video poliisioperaatiosta Pariisissa: Poliisit etenevät kadulla ja taustalla kuuluu laukauksia. Video kirkko-operaatiosta jutussa alempana.

Operaation aikana on pidätetty seitsemän ihmistä, kertovat poliisilähteet. Aikaisemmin on kerrottu kahden ihmisen kuolleen piirityksessä. Toinen oli pommivyöllä itsensä räjäyttänyt nainen, ja toisen epäillyn ampui vahvistamattomien tietojen mukaan poliisin tarkka-ampuja.

Saksalaislehti Bildin toimittaja Paul Ronzheimer lähettää parhaillaan Periscope-palvelussa Pariisista kirkon ulkopuolelta, jossa lukuisat poliisit yrittävät murtaa kirkon sivuovea auki. Kirkko sijaitsee samalla alueella Pohjois-Pariisissa, jolla on ollut koko aamun valtava piiritysoperaatio.

Tilanteesta on myös Twitterissä video ja kuva.

Alueen asukkaita on yhä kehotettu pysymään sisällä, vaikka varsinainen piiritystilanne on ohi. Piiritys tapahtui Rue de Corbillonilla, joka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Stade de France -stadionista, jonne terroristit iskivät perjantaina. Liikkumista on rajoitettu alueella.

Heidät on tunnistettu

Viranomaisten mukaan Pariisin perjantaisiin iskuihin osallistui yhteensä seitsemän terroristia, joista maanantai-iltaan mennessä oli tunnistettu viisi.

Hyökkääjistä nuorin oli 20-vuotias belgialainen Bilal Hadfi, joka oli taistellut Isisin riveissä Syyriassa ennen paluutaan Eurooppaan. Hadfi räjäytti räjähdeliivinsä Stade de France -stadionilla.

Samaisella stadionilla sai surmansa hyökkääjä, jonka sormenjäljet sopivat Kreikassa lokakuussa rekisteröityneeseen mieheen ja joka liikkui Euroopassa Syyrian passilla nimellä Ahmad Al Mohammad. Miehen todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä.

Bataclanin konserttisalista kuolleena löytynyt hyökkääjä on sormenjälkien perusteella tunnistettu 29-vuotiaaksi Ismail Mostefaiksi. Mostefai oli kotoisin Pariisin köyhästä Courcouronnesin lähiöstä. Hän oli ollut poliisin tarkkailussa jo vuodesta 2010 lähtien.

Toisen konserttisalista löytyneistä terroristin ruumiista on todettu kuuluneen 28-vuotiaalle ranskalaiselle Samy Amimourille. Pariisin pohjoisosista kotoisin oleva mies oli kansainvälisesti etsintäkuulutettu terrorismikytköksistä epäiltynä.

Yksi tunnistetuista, 31-vuotias Ibrahim Abdeslam räjäytti itsensä Comptoir Voltaire -kahvilassa. Itsemurhaiskussa kuolleella Ibrahim Abdeslamilla on kaksi veljeä, joiden nimet ovat olleet esillä terroristijahdin yhteydessä. Belgian poliisi järjesti Molenbeekissa eilen suuroperaation, jonka kohteena oli iskuihin osallisuudesta epäilty Salah Abdeslam. Pidätyksiä ei tehty.

Sunnuntaina pidätetty kolmas veli Mohamed Abdeslam puolestaan vapautettiin eilen, eikä häntä vastaan nostettu syytteitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  6. 6

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  7. 7

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  8. 8

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  9. 9

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  10. 10

    Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  6. Näytä lisää