Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Turkkilaisrannalle huuhtoutuneen pakolaispojan sukulaiset pääsivät Kanadaan

Alan Kurdin, 2, täti haluaa myös surusta murtuneen isän Kanadaan.
Pakolaiskriisin tunnetuimman lapsiuhrin sukulaisia on saapunut Kanadaan osana maan uutta pakolaispolitiikkaa. Turkin Bodrumin edustalla hukkuneen Alan Kurdin, 3, setä perheineen saapui Vancouverin kansainväliselle lentokentälle maanantaina.

Kuvat turkkilaisrannalle huuhtoutuneen pikku-Alanin ruumiista järkyttivät maailmaa viime syyskuussa. Myös pojan äiti ja isoveli hukkuivat, kun heitä kuljettanut pakolaisvene kaatui matkalla Kreikkaan. Vain isä Abdullah pelastui vedestä, ja murtunut isä palasi myöhemmin kotimaahansa Syyriaan hautaamaan muut perheenjäsenensä.

Isä on edelleen Syyriassa, mutta hänen veljensä Mohammed vaimoineen ja viiden lapsensa kanssa sai luvan matkustaa Kanadaan sisarensa Timan luo.

– Kiitos Kanada, perheenjäsenet huutelivat toimittajille lentokentällä.

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa asuva Tima Kurdi oli jo ennen tragediaa yrittänyt saada sukulaisensa luokseen, mutta tämä ei ollut onnistunut. Asiasta nousi kohu Kanadassa, ja maan tiukasta pakolaispolitiikasta tuli osa syksyn vaalikamppailua.

Kanadan uusi pääministeri Justin Trudeau käynnisti heti valtaantulonsa jälkeen ohjelman, jonka puitteissa maahan otetaan 25 000 Syyrian pakolaista.

– Kiitos pääministeri Trudeaulle ovien avaamisesta ja siitä, että hän näyttää maailmalle, kuinka pakolaiset pitää toivottaa tervetulleeksi ja pelastaa elämiä. Tima Kurdi lausui toimittajille. maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

    2. 2

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Suomalainen joutui auttamaan kohuhiihtäjälle suksetkin jalkaan – miten aloittelija sai osallistua MM-starttiin?

    8. 8

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    9. 9

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    10. 10

      Itä-Suomessa onnettomuuksien suma – ketjukolareita ja rajuja ulosajoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

    2. 2

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. Näytä lisää