Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vallankumouksellinen Sanders aiheuttaa päänvaivaa Obamaa syleilevälle Clintonille

Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaiden erot näkyivät selvästi vaaliväittelyssä.
Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokasvalinta näyttää tiivistyvän kysymykseen, kaipaavatko äänestäjät suurta vallankumousta vai jatkoa nykyisen presidentin Barack Obaman politiikalle.

Maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pidetyssä vaaliväittelyssä Hillary Clinton esitti itsensä selvästi aiempaa voimakkaammin presidentti Obaman perinnön jatkajaksi. Vastaehdokastaan Bernie Sandersia Clinton syytti aikeista nollata Obaman saavutukset.

Väittelyn järjestäneen NBC-uutiskanavan toimittajat sanoivat Clintonin suorastaan "kääriytyneen presidentti Obamaan" ja "syleilleen" tätä väittelyn alusta loppuun.

Sanders puolestaan painotti vallankumouksellisen rooliaan ja korosti useissa kysymyksissä aikeitaan tehdä perinpohjaisia muutoksia. Vain tunteja ennen väittelyn alkua hän oli ehdottanut suurta terveydenhuollon uudistusta. Lisäksi hän toi lukuisia kertoja esiin aikeensa mullistaa vaalirahoituksen ja vähentää liike-elämän valtaa politiikassa.

Clinton antoi ymmärtää, että Sandersin terveydenhuoltouudistus merkitsisi Obamacaren "rikki repimistä" ja antaisi republikaaneille uuden mahdollisuuden viedä asioita päinvastaiseen suuntaan kuin minkä puolesta demokraatit ovat vuosikymmeniä taistelleet.

Sanders johtaa New Hampshiressä

Viime syksyn vaaliväittelyissä Clinton ja Sanders esiintyivät hyvin sopuisina ja suorastaan tukivat lavalla toisiaan. Nyt johtavien ehdokkaiden välit alkavat kuitenkin kiristyä. Sanders on aiheuttanut Clintonille päänvaivaa mielipidemittauksissa menestymällä hyvin Iowassa ja New Hampshiressa.

Se on luonnollista, sillä Etelä-Carolinan Charlestonissa järjestetty vaaliväittely oli viimeinen ennen kuin osavaltiot alkavat valita suosikkejaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Vaikka Clinton johtaa tuoreimmissa mielipidemittauksissa Sandersia selvästi koko maan tasolla, tilanne on toinen tärkeissä Iowan ja New Hampshiren osavaltioissa, jotka kertovat valintansa muulle maailmalle ensimmäisinä.

Iowassa Clinton on kyselyiden mukaan niukassa johdossa. New Hampshiressa Sanders on häntä edellä.

Clintonin ja Sandersin lisäksi demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelee yhä Marylandin entinen kuvernööri Martin O'Malley. Hänen kannatuksensa on kuitenkin hyvin vähäistä.

Henkilökohtaisia hyökkäyksiä

Sanders hyökkäsi kertaalleen suoraan Clintonia vastaan henkilökohtaisella tasolla.

– Minä en ota rahaa isoilta pankeilta. En saa henkilökohtaisia puhujanpalkkoita Goldman Sachsilta, hän vastasi kysymykseen itsensä ja Clintonin eroista.

Hetkeä myöhemmin Sanders sanoi vielä, että Clinton on saanut investointipankilta vuodessa yli 600 000 dollarin palkkiot.

Clinton pelasi myös tässä yhteydessä Obama-kortin ja iski takaisin moittimalla Sandersia siitä, että tämä on syyttänyt Obamaa liike-elämän lahjoitusten vastaanottamisesta.

– Presidentti Obama on auttanut meidät ulos suuresta lamasta. Senaattori Sanders on kutsunut häntä heikoksi ja pettymykseksi.

Clinton jatkoi kehumalla Obaman saavutuksia liike-elämän sääntelyn lisäämiseksi ja vakuuttamalla puolustavansa niin Obamaa kuin tämän aikaansaannoksiakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Kiista olympialaisten jääkiekosta paisuu – NHL-pelaajilla yksi kompastuskivi ylitse muiden

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää