Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kaksi terroriepäiltyä kiinni Kreikassa – epäillyillä Ruotsin passit

Kreikka
Kreikassa pidätettiin torstaina kaksi aseistautunutta miestä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestö Isisiin.
Kreikan median mukaan pidätetyt ovat ruotsalaisia. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Pidätettyjen miesten epäillään olleen matkalla Turkin kautta Syyriaan liittyäkseen äärijärjestö Isisiin. Toistaiseksi on epäselvää, mitä kautta miehet ovat matkustaneet. Uutistoimisto AFP:n mukaan miehet lähtivät liikkeelle Ruotsista kymmenen päivää sitten.

– Käytämme niitä kanavia, joita meillä on ja yritämme saada lisätietoa asiasta, ulkoministeriön tiedottaja Kent Öberg kommentoi Aftonbladetin jutussa.

Aftonbladetin mukaan toinen pidätetyistä on tiettävästi Mirsad Bektasevic, joka sai vuonna 2007, ollessaan vasta 19-vuotias, vankeustuomion terroririkoksista Bosniassa.

Britannian tiedustelupalvelu löysi kotietsinnässä Bektasevicin hallusta suuren määrän räjähteitä ja videonauhoitteen, jossa hän uhkasi Yhdysvaltain Valkoista taloa.

Bektasevic siirrettiin bosnialaisesta vankilasta ruotsalaiseen vankilaan vuonna 2009. Hän pääsi ehdonalaiseen vuonna 2011. Vuonna 2013 hänet tuomittiin Göteborgissa muun muassa huumausainerikoksista.

Aftonbladetin tietojen mukaan Bektasevic matkusti vapauduttuaan Syyriaan, jossa hän taisteli terroristijärjestö al-Qaidan riveissä. Hän palasi Ruotsin Kungälviin vuoden 2014 alussa.

Kreikan poliisi kertoi Aftonbladetille, että miehiä pidetään säilössä kaupungissa nimeltä Alexandroupolis. Poliisin mukaan miehet olivat aseistautuneet veitsillä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  4. 4

    Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

  5. 5

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  6. 6

    Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

  7. 7

    6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

  8. 8

    Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

  9. 9

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  10. 10

    Trafin laskuri johtaa harhaan – näin suosikkiautojen kulut muuttuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  6. 6

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  10. 10

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  4. 4

    Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

  5. 5

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  6. Näytä lisää