Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Syyrian lähialueille kerätään kiireellä rahaa – Suomesta luvattu 25 miljoonaa

Syyrian naapurimaihin kerätään kiireellä lisää kriisiapua, jotta sotaa paenneet pysyisivät mahdollisimman lähellä kotimaataan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) osallistuu tänään torstaina Lontoossa pidettävään kokoukseen, jossa on tarkoitus lisätä tuntuvasti humanitääristä apua etenkin Jordaniaan ja Libanoniin. Apua kanavoidaan myös suoraan Syyriaan sekä Irakiin.

Tapaamiseen osallistuu kymmenien maiden johtajia ja järjestöjen edustajia. Isäntinä ja emäntinä toimivat Britannian, Saksan, Norjan ja Kuwaitin johtajat sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon.

YK on pyytänyt Syyriaan ja sen lähialueille tälle vuodelle liki 8 miljardia dollaria. Siihen pääsemiseen on vielä pitkä matka. Paine avun lisäämiseen on kova, sillä pakolaisten odotetaan lähtevän liikkeelle säiden lämmetessä vielä viime vuotta voimakkaammin.

– Suuri huomio on siinä, että luvataan rahaa, joka saadaan toimitettua perille hyvin nopeasti, käytännössä ennen kuin hyvät sääolosuhteet alkavat, sanoi kokousta valmisteleva EU-virkamies alkuviikosta Brysselissä.

Suomi vastaa avunpyyntöön lupaamalla kriisitukea tälle vuodelle 25 miljoonaa euroa. Varat kanavoidaan ulkoministeriön budjetista. Viime vuonna Suomen tuki syyrialaisille oli 35 miljoonaa euroa.

Koulutus ehkäisee radikalisoitumista

Kokouksessa kerättävä tuki käytetään pakolaisten olojen kohentamiseen, kuten lasten koulunkäyntiin ja vanhempien työmahdollisuuksien lisäämiseen.

– Pääpaino on koulutuksessa, koska se on yksi keino estää radikalisoitumista, sanoo toinen kokousta valmisteleva lähde.

EU on kohdistanut viime aikoina katseensa lähinnä Turkkiin, koska se pystyy halutessaan toimimaan portinvartijana Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. EU on luvannut tukea Turkkia kolmella miljardilla eurolla, jos se rajoittaa pakolaisten lähtöä.

Hätäapua kaivataan kuitenkin kipeästi myös muualla Syyrian naapurustossa. Erityisen vaikeassa asemassa on Libanon, jossa on yli miljoona pakolaista.

Yllä olevalla videolla kerrotaan Syyrian tilanteesta ja rauhanneuvotteluiden taukoamisesta kolmen viikon ajaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

  2. 2

    Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  6. 6

    Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

  7. 7

    Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

  8. 8

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  9. 9

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  10. 10

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

  2. 2

    Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  6. Näytä lisää