Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suomalaismiehen murhasta epäilty nainen oikeuteen Thaimaassa – jäi kiinni pakoiltuaan lähes 4 vuotta

Thaimaa
Naisen epäillään murhanneen suomalaisen 64-vuotiaan miesystävänsä lähes neljä vuotta sitten Pattayalla.
Lokakuusta 2012 saakka virkavaltaa paennut thaimaalainen nainen jäi kiinni helmikuun alussa Tratin provinssissa sijaitsevalla Koh Changin saarella.

47-vuotiaan naisen epäillään murhanneen suomalaisen 64-vuotiaan miesystävänsä lähes neljä vuotta sitten Pattayalla.

Pattaya Mail -lehden mukaan nainen on joutuu nyt vastaamaan syytteisiin oikeussalissa. Lehden mukaan nainen saatiin kiinni, kun hän oli lomailemassa saarella uuden ulkomaalaisen aviomiehensä kanssa.

Naisen kerrotaan piileskelleen murhan jälkeen poliisia pääsääntöisesti kotiseudullaan Nakhon Ratchasimassa.

Poliisin järjestämässä tiedotustilaisuudessa nainen väitti ajautuneensa riitaan suomalaismiehen kanssa sen jälkeen, kun hän oli kieltäytynyt osallistumasta seksijuhliin miehen ja tämän ystävien kanssa.

Naisen väitteen mukaan mies olisi uhannut häntä veitsellä, minkä jälkeen hän olisi puukottanut miestä itsepuolustukseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  4. 4

    Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

  5. 5

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  6. 6

    Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

  7. 7

    Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

  8. 8

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  9. 9

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  10. 10

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  4. 4

    Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

  5. 5

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  6. Näytä lisää