Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

BBC: Paavilla oli vuosikymmenien suhde varattuun naiseen

VATIKAANI
Puolalaissyntyisellä paavi Johannes Paavali II:lla oli läheinen suhde naimisissa olevan naisen kanssa jopa 30 vuoden ajan, paljastaa BBC.
BBC kertoo suhteesta ja sen paljastaneista kirjeistä dokumenttiohjelmassa maanantaina.

Suhteen toinen osapuoli oli puolalaissyntyinen filosofi ja kirjailija Anna-Teresa Tymieniecka. Dokumentti ei väitä, että paavi olisi rikkonut selibaattilupauksensa, mutta kirjeiden perusteella pariskunnalla oli muutoin läheinen suhde.

Johannes Paavali II, aiemmalta nimeltään Karol Wojtyła vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hän toimi piispana ja kardinaalina, kunnes tuli valituksi paaviksi 1978.

Paavi ja filosofi viettivät lomiaan yhdessä mm. retkeillen ja hiihtäen sekä vaeltamalla.

Yhdessä kirjeessään Tymienieckalle, tuolloinen kaardinaali kutsui ystävätärtään ”Jumalan lahjaksi”.

BBC:n toimittaja Edward Stourton kertoo, että Puolan kansalliskirjastosta on löytynyt yli 350 paavin kirjettä, jotka on päivätty vuosina 1972–2005.

– Luonnehtisin heidän olleen enemmän kuin ystäviä, mutta ei silti rakastavaisia, kertoo Stourton.

– Kirjeistä tulee esille kamppailu, johon liittyy hyvin intensiivinen suhde, jossa on mukana tunteita ja filosofointia sopivan kristillisyyden rajoista.

BBC on nähnyt kirjeistä vain paavin laatimat.

Johannes Paavali II kuoli 2005 ja Tymieniecka 2014. Johannes Paavali II julistettiin pyhimykseksi huhtikuussa 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    10. 10

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää