Pirkka

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Piikki Trumpin lihassa: puhui palturia pihveistä

Trump-pihvit eivät olleetkaan sitä, mitä kohuehdokas lupasi.
Galluplukujen perusteella suosituin republikaanien presidenttiehdokaskilpailija Donald Trump on ajautunut keskelle uutta hämmentävää kohua. Tiistaina Floridassa pitämässään kampanjatilaisuudessa kaupiteltiin kauniisti marinoituja häränpihvejä. Trump julisti, että ne ovat ”Trump-pihvejä”. Asiasta kertoi uutistoimisto Bloomberg.

Miljardööri Trumpin nimellä myytiin 2000-luvulla korkealaatuisia angushärän pihvejä. Pihveistä on tullut Yhdysvalloissa pienimuotoinen legenda ja pakastepihvipakkauksia on myyty jopa 200 dollarilla.

– Trump-pihvit, missä ovat pihvit? Onko meillä pihvejä? On, meillä on Trump-pihvejä! presidenttiehdokas hehkutti tilaisuudessa.

Hän kertoi myyvänsä pihvit osallistujille 50 dollarilla kappaleelta.

Jälkikäteen selvisi kuitenkin, etteivät myydyt pihvit olleet Trump-pihvejä sen enempää, kuin että Trump omisti ne. Ne oli hankittu paikalliselta lihantuottajalta.

Trump-pihvejä valmisti aikoinaan Trump Steaks -yhtiö.

Kampanjatilaisuudesta julkaistut twitter-kuvat kuitenkin osoittavat, että pihvien toimittaja on floridalainen Bush Brothers Provision Company -yhtiö.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Yhtiön toimitusjohtaja John Bush kertoo toimittavansa tavaraa Trumpin yhtiöille. Nimestään huolimatta hän ei ole sukua ex-presidenttiperheelle. Media tiedusteli, haittaako Bushia, että Trump myy heidän tuotteita ominaan:

– Haittaa ja ei haittaa, hän tokaisi.

Media on hiillostanut Trumpin kampanjaorganisaatiota kysymyksillä, tiesikö ehdokas, että maineikkaat Trump-pihvit olivatkin jotain ihan muuta, kuin mitä oli luvattu. Trumpin kampanjapäällikkö ei kuitenkaan vastannut uutistoimisto Bloombergin kommentointipyyntöön.

Voit katsoa alkuperäisen Trump-pihvien mainoksen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahta poliisia ammuttu Kööpenhaminassa – kuva: Tätä miestä Tanska jahtaa

    2. 2

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja – rahoja käytetty hevoskauppoihin

    5. 5

      Olympiavoittaja kaupittelee kultamitaliaan – arvio hinnasta vetää Huutokauppakeisarin hiljaiseksi

    6. 6

      Lentokone osui massiiviseen ilmakuoppaan – syöksyi yli 1 200 metriä muutamissa sekunneissa, 16 loukkaantui

    7. 7

      Uskoisitko, että Metti Forssell synnytti 3 viikkoa sitten? Superhoikkana urheilutopissa julkaisemassaan kuvassa

    8. 8

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    9. 9

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    10. 10

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    3. 3

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    4. 4

      Suomalainen olympiavoittaja myy kultamitaliaan: ”Tarvitsen rahaa putkiremonttiin”

    5. 5

      Kuvat: Linderien pihalle ilmestyi 190 senttimetriä iljettävää ”matoa” – ”Vaimo melkein pyörtyi”

    6. 6

      Vaarallinen raiskaajamurhaaja pääsee huomenna vankilasta – heti säilöön odottamaan karkotusta Suomesta

    7. 7

      Äiti löi 2-vuotiasta useita kertoja kasvoihin – oli lähdössä juhlimaan ja syytti lasta rahojen katoamisesta

    8. 8

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    9. 9

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    10. 10

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholinkäyttö näkyy kasvoista – tämä merkki silmien välissä kertoo juomisesta

    2. 2

      Indonesialaisella miehellä ikää henkilöllisyystodistuksen mukaan 145 vuotta: ”Haluan vain kuolla”

    3. 3

      Näin lapsena kellariin vangittu Natascha Kampusch elää nyt – omistaa talon, jonka tyrmässä virui 8 vuotta

    4. 4

      Brittilehti penkoi Saara Aallon taustoja ja yllättyi – kyseenalaistaa X Factor -esiintymisen: ”Tiesikö tuomaristo?”

    5. 5

      Poliisi varoittaa uudesta pirullisesta huijauksesta: Katso, mitä laskusi tilinumeron kohdalla lukee

    6. 6

      Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

    7. 7

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    8. 8

      Kadonneen Brittaneen, 17, kohtalo selvisi – FBI: Jengi piti tyttöä vankinaan ennen surmaamista

    9. 9

      SS: Koko baari räjähti nauramaan savolaismiehen sanoille Turussa – ”Olen edelleen katkera”

    10. 10

      Suuretsinnät Helsingissä – 9-vuotias ui erittäin pitkän matkan kovassa merenkäynnissä

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahta poliisia ammuttu Kööpenhaminassa – kuva: Tätä miestä Tanska jahtaa

    2. 2

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja – rahoja käytetty hevoskauppoihin

    5. 5

      Olympiavoittaja kaupittelee kultamitaliaan – arvio hinnasta vetää Huutokauppakeisarin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää