Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suositun puiston kupeessa tehty pommi-isku surmasi ainakin 52 Pakistanissa – suurin osa uhreista naisia ja lapsia

Pakistanin Lahoressa tehtiin sunnuntaina kymmenien ihmisten hengen vaatinut pommi-isku.
Puiston ulkopuolella tapahtunut räjähdys surmasi ainakin 52 ihmistä ja haavoitti noin 150:a Pakistanin Lahoressa sunnuntaina. Poliisin mukaan kyseessä oli itsemurhapommittajan tekemä terrori-isku.

Räjähdys tapahtui parkkipaikalla lähellä Gulshan-e-Iqbal -puiston uloskäyntiä, vain muutamien metrien päässä lasten leikkipaikasta.

Silminnäkijöiden mukaan parkkipaikalla oli runsaasti ihmisten irtonaisia ruumiinosia räjähdyksen jälkeen. Suositun puiston kerrotaan olleen erityisen täynnä sunnuntai-iltana, kun ihmiset olivat viettämässä pääsiäisviikonloppua.

– Suurin osa kuolleista ja haavoittuneista on naisia ja lapsia, kertoi alueen poliisipäällikkö Mustansar Feroz Reutersin mukaan.

Paikallisessa mediassa nähdyillä, räjähdyksen jälkeen kuvatuilla videoilla kerrotaan näkyvän itkeviä ja huutavia naisia ja lapsia sekä pelastusviranomaisia, poliiseja ja sivullisia, jotka kantavat loukkaantuneita ambulansseihin ja yksityisautoihin.

Mikään taho ei ole toistaiseksi ottanut vastuuta teosta. Taliban-liike, rikollisjengit ja kansanryhmien väliset ristiriidat ovat aiheuttaneet viime vuosina epävakautta 190 miljoonan asukkaan Pakistanissa.

Vauras Punjabin provinssi, jonka pääkaupunki Lahore on, ollut aiemmin muuta maata rauhallisempi. Punjabista lähtöisin olevan pääministeri Nawaz Sharifin vastustajat ovat syyttäneet häntä siitä, että hän on katsonut ääriliikehdintää sormiensa läpi muualla ostaakseen sillä rauhaa omaan kotiprovinssiinsa. Sharif on kiistänyt syytökset.

Viime vuonna pommi surmasi suositun paikallishallinnon ministerin ja kahdeksan muuta henkilöä Punjabissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  5. 5

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  6. 6

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  7. 7

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  8. 8

    Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

  9. 9

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  10. 10

    Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  5. 5

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  6. Näytä lisää