Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lehtiväite: Nepalin maanjäristyksestä selvinneitä lapsia myydään kotiorjiksi Britanniaan

Ison-Britannian sisäministeri vaatii poliisitutkintaa paljastusten tähden.
Britanniassa sisäministeri Theresa May on vaatinut poliisia aloittamaan tutkinnan The Sun -lehden maanantaina julkaisemista väitteistä, joiden mukaan Nepalin viimevuotisesta maanjäristyksestä selvinneitä sekä muita haavoittuvaisessa asemassa olevia lapsia on myyty ja myydään edelleen brittiperheille kotiorjiksi.

The Sunin erikoisraportin mukaan rikollisryhmät kaupittelevat jopa 10-vuotiaita poikia ja tyttöjä 5 300 punnan eli noin 6 600 euron hintaan Intian Punjabin osavaltiossa. Lehti kertoo ihmiskauppiaiden saalistavan paitsi nepalilaisten pakolaisten, myös puutteessa elävien intialaisperheiden lapsia.

Guardianin mukaan May kutsui lapsikauppaa ”todella kammottavaksi rikokseksi” ja vaati valtion rikostentorjuntayksikköä NCA:ta tutkimaan lehden julkaisemat väitteet. Mayn mukaan myös The Sunin tulisi antaa viranomaisille tarvittavat tiedot, jotta lapsikaupasta hyötyvät rikolliset saataisiin vastaamaan teoistaan.

– Yhtäkään lasta ei tulisi missään päin maailmaa ottaa pois kotoaan ja pakottaa työskentelemään orjana, May totesi.

”Ottakaa nepalilainen”

The Sun kertoo raportissaan, kuinka valehenkilöllisyydellä esiintyvän toimittajan tapaama ihmiskauppias järjesti lapset riviin valittavaksi.

– Olemme toimittaneet poikia, jotka ovat menneet Britanniaan. Suurin osa Englantiin viedyistä on ollut nepalilaisia, miehen kerrotaan sanoneen.

– Ottakaa nepalilainen mukaanne Englantiin. He ovat hyviä ihmisiä. He ovat hyviä tekemään kaikki kotityöt ja erittäin hyviä kokkeja. Kukaan ei tule peräänne tämän vuoksi, mies myös totesi.

Huhtikuussa 2015 Nepalissa tapahtunut tuhoisa maanjäristys surmasi lähes 9000 ihmistä ja jätti jälkeensä miljoonia avun tarvitsijoita. Lisäksi kodittomiksi jääneitä nepalilaisia pakeni runsaasti rajan yli Intiaan.

”Intia on täynnä poikia”

The Sunin mukaan rikollisten tähtäimessä ovat myös Intian köyhästä Biharin osavaltiosta lähtöisin olevat perheet, jotka ovat matkustaneet Punjabiin työnhakuun, mutta ovat päätyneet elämään kaduille köyhyydessä.

Kaupattujen lasten Eurooppaan kuljettamisessa näyttelevät isoa osaa lahjukset, joiden avulla heille hankitaan tarvittavat matkustusasiakirjat. The Sunin mukaan lapset esitetään Britanniassa orvoiksi jääneinä sukulaislapsina, jotka on adoptoitu perheisiin.

Lehden toimittaja esiintyi Britanniassa asuvana, rikkaana sikhimiehenä, joka etsi kotiapulaista hoitamaan sairasta vaimoaan ja vanhaa äitiään. Toimittaja myös kysyi kauppiaalta, onko lasten hankkimisessa myyntiin ongelmia.

– Intia on täynnä poikia. Nepal on tuhoutunut ja kaikki nepalilaiset ovat täällä. Menemme köyhien vanhempien luokse, puhumme heille ja teemme kaupat, mies kertoo salaa kuvatulla videolla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää