Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sairaanhoitajasurmien pääepäillyn oli määrä palvella Putinin uudessa kansalliskaartissa

Venäjä
Suomen rajalta pidätetyllä kolmikolla ei ole tiettävästi mitään taistelutaustaa.
Kahden sairaanhoitajan taposta epäillyt venäläissotilaat olivat Venäjän median tietojen mukaan vasta sotilasuransa alkuvaiheessa eikä heidän tiedetä osallistuneen varsinaisiin taistelutoimiin Venäjän armeijan rivissä.

Miehet pidätettiin massiivisten etsintöjen jälkeen tiistaina päivällä Svetogorskin läheltä. Venäjän median mukaan miesten tarkoitus oli yrittää pakoa rajan yli Suomeen.

Kaksi epäillyistä on Venäjän median mukaan tavallisia sotamiehiä ja yksi on kadettikurssilainen. Kaikki kolme olivat joutuneet pietarilaiseen sotilassairaalaan erilaisten henkisten ongelmien vuoksi helmi-maaliskuussa.

Newsru.com-uutissivuston mukaan surmien pääepäilty on sisäministeriön joukoissa palvellut 19-vuotias pietarilainen mies.

Komsomolskaja Pravdan mukaan pääepäilty oli palvellut ensin Venäjän sisäministeriön joukoissa Lembolovossa Karjalankannaksella, jonka jälkeen hänet oli siirretty Pietarin länsipuolella Lebjazhessa sijaitsevaan tiedustelukomppaniaan. Hän oli vastikään tehnyt sopimuksen, jonka mukaan hän olisi jatkanut armeijauraansa sopimussotilaana ja palvellut lääkintäjoukoissa. Sisäministeriön joukkojen sotilaana hän olisi kuulunut niihin sotilaisiin, joista koostetaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin vastikään perustama kansalliskaarti eli Rosgvardija.

Pääepäilty oli joutunut sairaalaan sen jälkeen, kun hän oli ensin jättänyt palaamatta yksikköönsä lomaltaan ja käyttäytynyt sitten itsetuhoisasti. Alustavan arvion mukaan hänen epäillään kärsivän vakavasta persoonallisuuhäiriöstä.

Venäjän median mukaan on mahdollista myös, että kaksi muuta sotilasta joutui surmatöiden silminnäkijöiksi ja päätekijän apureiksi ainakin osin tahtomattaan.

Yksi epäillyistä apureista on kotoisin Uljanovskin alueelta ja hän oli aloittanut varusmiespalveluksen viime joulukuussa. Toinen epäillyistä apureista on kotoisin Voronezhista ja hän opiskeli Pietarissa Mozhaiskin nimeä kantavassa avaruussotilaallisessa akatemiassa.

Kolmikon uhriksi joutuivat vuonna 1952 ja 1963 syntyneet naispuoliset sairaanhoitajat. Toinen heistä oli surmattu tukehduttamalla ja toinen kettiöveitsellä tiistain vastaisena yönä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    5. 5

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    5. 5

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    6. Näytä lisää