Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Joukkomurhaaja Breivikin pimeä mieli: pyysi poliiseilta Utoyan murhien jälkeen laastaria sormeensa

NORJA
Breivikin todellisuuden taju oli hämärässä tilassa jo heti joukkomurhan jälkeen.
IS uutisoi tiistaina, kuinka Norjan Tv2:n käsiinsä saamien psykologisten arvioiden mukaan Anders Behring Breivikin teot olisi voitu ennaltaehkäistä.

Tv2 kertoi, että Norjan kansallisen lapsi- ja aikuispsykiatrian keskuksen psykologien arvion mukaan Anders Behring Breivikistä saattoi tulla joukkomurhaaja niin kutsutun ylisukupolvisen kierteen vuoksi.

Jotain Breivikin persoonasta kuvaa myös hänen käyttäytymisensä välittömästi joukkomurhien jälkeen. Kirjailija Åsne Seierstad kuvasi tilannetta teoksessaan Yksi meistä.

Kun uhrien ruumiit lojuivat yhä verilammikoissa Utoyan saarella, oli poliisin kiinniottama Breivik viety kuulusteltavaksi leirisaaren puurakennukseen.

Poliisille koko tilanne oli yhä epäselvä, ja tärkeintä heille oli saada selville, oliko Breivik toiminut yksin vai oliko muita terroristeja yhä vapaana.

Omalta osaltaan Breivik oli ensin huolissaan siitä, että menehtyisi nesteen puutteeseen. Hän oli ottanut ennen veritekoja ison annoksen efedriiniä, kofeiinia ja aspiriinia. Hänelle annettiin juotavaksi kivennäisvettä.

Seuraavaksi Breivikin huomio kiinnittyi hänen sormessaan olevaan haavaan. Näin Seierstad kuvaa tilannetta:

”Katsokaan, olen loukkaantunut”, hän sanoi. ”Tämä täytyy laastaroida. Olen menettänyt jo paljon verta.”

”Sinä et saa mitään vitun laastareita minulta”, mutisi poliisi, joka välitti viestejä kuulusteluhuoneesta naapurihuoneeseen, josta oli yhteys Osloon.

”Minä en saa menettää enempää verta”, Breivik sanoi. ”Olen vuotanut ainakin puoli litraa jo.” Hän väitti, että verenmenetys vie häneltä tajun.

Niinpä Breivikille laitettiin laastareita.

Kun laastarit oli kiinnitetty, alkoi Breivik ihmetellä, mistä hän oli saanut haavansa. Hän muisti, että jotain oli iskeytynyt hänen sormeensa kun hän oli ampunut yhtä uhriaan päähän lähietäisyydeltä. Jotain oli lentänyt hänen sormeensa ja kimmonnut pois. Sen täytyi olla pala pääkallosta, Breivik totesi poliiseille.

Haavan todettiin olevan viiden millimetrin pituinen. Seuraavaksi jatkettiin kuulustelua.

The New Yorkerin artikkelin mukaan Breivikin huoli sormestaan sen jälkeen kun oli juuri tappanut 77 ihmistä, oli luultavasti seurausta siitä, että Breivik oli pilvessä ottamiensa stimulanttien johdosta ja tekemistään murhista.

– Hän oli epätodellisessa mielentilassa, jossa itse asiassa vuosia surmien jälkeenkään ei ole tapahtunut muutosta, New Yorker kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    6. 6

      Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

    7. 7

      Tamperelainen Samppa, 32, kertoo lapsuudestaan: isä hakkasi äitiä juovuksissa – pikkupoika yritti suojella

    8. 8

      Aira Samulinin, 90, koko tarina: Isä sanoi viikko ennen kuolemaansa sanat, joista tuli Airan elämäntehtävä

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    6. Näytä lisää