Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Amerikkalaissotilaita haavoittui Isisin hyökkäyksissä – ”tietenkin he olivat taistelussa”

Kaksi Yhdysvaltain sotilasta on haavoittunut erillisissä hyökkäyksissä Syyriassa ja Irakissa.
Kaksi amerikkalaissotilasta on haavoittunut äärijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa viikonloppuna, ilmoitti Yhdysvaltain asevoimat. Toinen haavoittui epäsuorassa tulituksessa Irakissa, toinen Pohjois-Syyriassa. Epäsuoralla tulella tarkoitetaan usein tykistö- tai rakettitulta.

Sotilaiden vammoista tai aselajeista ei ole kerrottu tarkemmin. Yhdysvaltain puolustusministeriö on koko ajan painottanut, että amerikkalaissotilaat eivät osallistu maataisteluihin Isisiä vastaan, mutta maan puolustusministeri Ashton Carter myönsi tiistaina ensi kertaa toimittajille, että sotilaat olivat taistelussa.

– Tietenkin olivat, Carter vastasi kysymykseen Arizonan-matkallaan.

– He joutuivat vaaraan osana Isisin vastaista taistelua, Carter määritteli.

Syyriassa haavoittunut sotilas on samalla ensimmäinen tappio Yhdysvalloille Isisin ydinalueella Raqqan pohjoispuolella.

Yhdysvalloilla on runsaasti sotilasneuvonantajia Irakissa, mutta sekä Irakissa että Syyriassa on myös erikoisjoukkojen sotilaita, jotka toimivat kentällä kurdijoukkojen tukena, mutta eivät etulinjassa.

Viime viikolla nousi kohu, kun Syyriassa olevat erikoisjoukkojen sotilaat kuvattiin täydessä aseistuksessa ja hihassaan kurdien YPG-joukkojen tunnus. Turkki pitää YPG:tä terroristijärjestönä, Yhdysvallat ei, ja Turkki on paheksunut voimakkaasti Yhdysvaltain tukea YPG:lle.

Yhdysvaltain tukemien syyrialaisjoukkojen ja YPG:n on kerrottu hyökkäävän parhaillaan voimakkaasti Isisiä vastaan Manjibin lähellä Pohjois-Syyriassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  4. 4

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  5. 5

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  6. 6

    Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

  7. 7

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  8. 8

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  8. 8

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  4. 4

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  5. 5

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  6. Näytä lisää