Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Clinton hyökkäsi täydellä voimalla Trumpia vastaan – ”Kuvitelkaa hänen sormensa ydinasenapilla”

Yhdysvallat:
Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Hillary Clintonin ulkopoliittinen linjapuhe kääntyi Donald Trumpia vastaan suunnatuksi kampanjapuheeksi.
Hillary Clinton on jo pitkään halunnut suunnata kampanjansa demokraattikilpakumppanistaan Bernie Sandersista republikaanien todennäköisintä presidenttiehdokasta Donald Trumpia vastaan. Hän käänsi torstaina poliittisen tykistönsä suuntaamaan kohti republikaanileiriä Kalifornian San Diegossa pitämässään puheessa. Asiasta uutisoi laajasti muun muassa CNN.

Puhetta markkinoitiin ulkopoliittisena linjapuheena, mutta Clinton kävikin ennen kaikkea Trumpia vastaan. Clintonin mukaan Trump on vaarallinen, eikä häntä tule päästää lähellekään Yhdysvaltain ydinaseiden laukaisukoodeja. Clintonin mukaan Trump saattaisi aloittaa sodan, jos ”joku raapaisee hänen erittäin herkkää nahkaansa”.

– Hän ei ole pelkästään valmistautumaton. Hän on temperamentiltaan epäsopiva virkaan, joka vaatii tietoa, vakautta ja suunnatonta vastuuta, Clinton lausui.

Clinton totesi puheessaan, että Trumpin aatemaailma on yhdistelmä ”eriskummallista paasausta, henkilökohtaisia loukkauksia ja suoranaisia valheita”.

Näin Clinton sivalsi Trumpia

    Clinton syytti Trumpia siitä, että hänellä on samanlaisia taipumuksia kuin Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla, Kiinan kommunistijohtajilla ja Pohjois-Korean diktaattorilla Kim Jong-unilla. Hän sanoi jättävänsä Trumpin tyranniviehätyksen psykiatrien tutkittavaksi.

    – Me emme voi antaa lastemme ja lastenlastemme turvallisuutta Donald Trumpin käsiin. Me emme saa antaa hänen pelata arpapeliä Amerikalla, Clinton totesi.

    Clinton vähätteli Trumpin ulkopoliittista kokemusta. Clinton piikitteli, että Trump sanoo omaavansa ulkopoliittista kokemusta sillä perusteella, että hän on pyörittänyt Miss Universum -kilpailuja Venäjällä.

    Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

    – Panokset kansainvälisessä valtiopolitiikassa ovat äärettömän paljon korkeammat ja monimutkaisemmat kuin luksushotellien maailmassa.

    Trump sai Clintonilta löylyä myös sotilaallisesta kokemattomuudesta. Hän hämmästelee Trumpin puheita siitä, että yhä useamman maan pitäisi varustautua ydinaseilla Saudi-Arabiaa myöten. Clinton päivitteli myös Trumpin ajatuksia Naton liittolaisten hylkäämisestä ja kidutuksen sallimisesta.

    – Hän myös sanoo, että ”minä tiedän enemmän Isisistä kuin kenraalit, uskokaa minua”. Noh, minä en usko, Clinton totesi.

    Taloudellisesti Clinton pilkkasi Trumpia siitä, että hän kuvittelee johtavansa Yhdysvaltoja kuin yhtä kasinoistaan. Hän sanoi Trumpin vievän liittovaltion taloudelliseen katastrofiin. Clinton tokaisi, että ihmisiä ei kuole, jos mokaa sopimuksen golfradasta.

    Puheensa lopussa Clinton palasi ydinasekysymykseen ja ivaamaan Trumpin twiittausta. Hän pyysi kuulijoita kuvittelemaan Trumpin Valkoisen talon tilannehuoneeseen tekemään Yhdysvaltain puolesta päätöksiä elämän ja kuoleman kysymyksissä.

    – Kuvitelkaa hänet päättämässä puolisoittenne ja lapsienne lähettämisestä taisteluun. Kuvitelkaa, että hänellä ei olisi vihaisena pelkkää Twitter-tiliään käytössään, vaan koko Amerikan ydinasearsenaali. Haluammeko hänet tekemään niitä päätöksiä? Jonkun niin herkkänahkaisen ja äkkipikaisen, joka suuttuu pienimmästäkin kritiikistä? Haluammeko hänen sormensa lähellekään laukaisunappia?

    Trump: ”Säälittävää”

    Trump reagoi Clintonin hyökkäyksiin nopeasti. Trump on kommentoinut puhetta aktiivisesti, jälleen kerran, Twitterissä. Trumpin mukaan puheella ei ollut mitään tekemistä ulkopolitiikan kanssa, vaikka sitä ulkopoliittisena puheena mainostettiin.

    – Katsoin Hillaryn esiintymistä tänään ja se oli säälittävää. Se oli niin surullista katsottavaa.

    Trump twiittasi, että hän haluaisi kutsua Clintonia valehtelijaksi, sillä Clinton valmistautuu vääristelemään Trumpin ulkopoliittisia asemia.

    Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

    Trump esitti Clintonille saman syytöksen, mistä häntä itseään on arvosteltu. Trumpin mukaan Clinton ei ollut tarpeeksi ”presidentillinen”.

    – Huono esitys kieroutuneelta Hillary Clintonilta! Hän luki surkeasti teleprompterista! Hän ei edes näytä presidentilliseltä, Trump kirjoitti.

    Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

    Yhdessä twiitissä Trump kirjoittaa Clintonin menettäneen uskottavuutensa. Hänen mukaansa epäonnistumisia on ollut liikaa, eikä kansa salli enää uutta neljän vuoden pätemättömyyden aikakautta.

    Mikä on Clintonin virheiden rooli?

    Myös Clintonilla on omat kipupisteensä ulkopoliitiikassa. Clintonilla oli merkittävä rooli, kun Nato puuttui Libyan tilanteeseen vuonna 2011. Clinton oli tuolloin Yhdysvaltain ulkoministeri. Libya jäi kaaokseen ja siitä on tullut Isisille eräänlainen turvasatama.

    Ulkoministerinä Clinton käytti omaa henkilökohtaista sähköpostiaan työsähköpostin sijaan. Häntä on syytetty kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta virheen vuoksi.

    Trump on myös hyödyntänyt Clintonin taustaa. Hänen mukaansa Clintonilla on huono arvostelukyky.

    – Hänellä on kamalan huono arvostelukyky. Jos katsoo Irakin sotaa, jos katsoo mitä hän teki Libyan suhteen, se oli täydellinen katastrofi, Trump sanoi CNN:n mukaan viime viikolla.

    Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään marraskuussa 2016. Kumpikin puolue valitsee presidenttiehdokkaansa

    Kommentit

      Näytä lisää
      Kommentointi on päättynyt

      Näitä luetaan!

      1. 1

        Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

      2. 2

        HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

      3. 3

        Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

      4. 4

        Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

      5. 5

        Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

      6. 6

        Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

      7. 7

        Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

      8. 8

        Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

      9. 9

        Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

      10. 10

        Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

      11. Näytä lisää
      1. 1

        Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

      2. 2

        Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

      3. 3

        Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

      4. 4

        Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

      5. 5

        Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

      6. 6

        Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

      7. 7

        Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

      8. 8

        Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

      9. 9

        Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

      10. 10

        Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

      11. Näytä lisää
      1. 1

        Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

      2. 2

        Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

      3. 3

        Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

      4. 4

        Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

      5. 5

        Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

      6. 6

        Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

      7. 7

        Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

      8. 8

        Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

      9. 9

        Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

      10. 10

        Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

      11. Näytä lisää

      Näitä luetaan!

      1. 1

        Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

      2. 2

        HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

      3. 3

        Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

      4. 4

        Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

      5. 5

        Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

      6. Näytä lisää