Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ex-vaimo WP:lle: Tällainen oli Orlandon joukkomurhaaja Omar Mateen

Joukkomurha
Kansainvälinen media on julkaissut ensimmäiset kuvat miehestä, jonka väitetään olevan vastuussa Yhdysvaltain historian pahimmasta joukkoammuskelusta.
Muun muassa Daily Mail on julkaissut kuvia Omar Mateenista, jonka epäillään ampuneen 50 ihmistä kuoliaaksi Yhdysvaltain Floridan osavaltion Orlandossa. Hyökkääjä iski Pulse-homoklubille rynnäkkökiväärillä ja käsiaseella aseistautuneena. Yli 50 ihmistä on yhä sairaalassa hoidettavana. Kuvat on poimittu epäillyn MySpace-tililtä.

Daily Mail kertoo, että Mateen on 29-vuotias mies, jonka vanhemmat ovat afganistanilaisia. Hän on syntynyt New Yorkissa, mutta hän asui Fort Piercessä parin sadan kilometrin päässä Orlandosta.

Washington Post on haastatellut Mateenin entistä vaimoa, joka on sanonut, että Mateen oli väkivaltainen mies, joka hakkasi häntä usein.

– Hän ei ollut vakaa ihminen, hän hakkasi minua. Hän vain tuli kotiin ja alkoi piestä minua, koska pyykkäys oli kesken tai jostain sellaisesta, vaimo kertoi nimettömästi lehdelle.

Terrorismikytköksiä selvitetään

Washington Postin mukaan entinen vaimo on tunnistanut MySpace-kuvat aidoiksi. Hänen mukaansa Mateen työskenteli nuorisorikollisten vanginvartijana.

Lehden mukaan parin suhde päättyi, kun entisen vaimon vanhemmat hakivat hänet pois väkivaltaisen miehen luota. Pari meni naimisiin vuonna 2009 ja erosi virallisesti vuonna 2011.

Poliisi selvittää yhä Mateenin tarkempia taustoja ja mahdollisia terrorismikytköksiä. Epäillyn ampujan isä Mir Seddique kommentoi NBC Newsille, ettei joukkomurhalla ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa. Isä sanoo, että poika suuttui nähdessään kahden miehen suutelevan Miamin kaupungissa pari kuukautta sitten.

– Pyydämme anteeksi koko tapausta. Emme olleet tietoisia mistään hänen aikomuksistaan. Olemme järkyttyneitä kuten koko maa, Seddique sanoi NBC:lle

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  4. 4

    Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

  5. 5

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  6. 6

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  7. 7

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  8. 8

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  9. 9

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  10. 10

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  4. 4

    Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

  5. 5

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  6. Näytä lisää