Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kreml: Odotamme suhteiden parantuvan Britanniaan

Venäjä
Vladimir Putin aikoo kommentoida Brexit-äänestyksen vaikutuksia myöhemmin, ilmoitti lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov.
Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää Britannian kansanäänestyksen tulosta Britannian sisäisenä asiana ja odottaa suhteiden Britanniaan paranevan.

Näin ilmoitti lehdistösihteeri Dmitri Peskov tuoreeltaan tuloksen selvittyä, kertoo Venäjän hallituksen lehti Rossiiskaja Gazeta. Peskovin mukaan Putin aikoo kommentoida äänestystulosta henkilökohtaisesti tarkemmin hieman myöhemmin.

– Euroopan unioni on hyvin tärkeä kauppa- ja investointikumppani Venäjälle, joten tietenkin Moskovaa kiinnostaa se, että se pysyisi vahvana talousvaikuttajana, kukoistavana, tasapainoisena ja ennustettavana, Peskov sanoi.

Rossiiskaja Gazetan mukaan Kremlissä odotetaan nyt, että suhteet Britanniaan paranisivat.

– Me toivomme, että uudessa todellisuudessa voitolle pääsee ymmärrys siitä, että meidän maamme kanssa on rakennettava hyviä suhteita, Peskov muotoili.

– Meillä on pitkät traditiot, mutta nykyisellään kahdenvälisissä suhteissa on vaikea taakka, sillä emme aina ole voineet huomata halua keskusteluun ja yhteistyöhön, Peskov jatkoi.

Britannian ja Venäjän suhteita ovat viime vuosina hyytäneet muun muassa vakoiluskandaalit ja Aleksandr Litvinenkon murha Lontoossa. Britannia on ajanut EU:ssa myös tiukasti Venäjän vastaisia pakotteita sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin ja käynnisti Itä-Ukrainan sotilaallisen kapinan.

Britannian äänestystulos

  • Iso-Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta (Brexit) tai sinne jäämisestä (Bremain) neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 23.6.
  • Äänestystulos ratkesi perjantaiaamuna. 52 prosenttia briteistä äänesti eron puolesta, 48 prosenttia sitä vastaan.
  • Markkinoilla tulos aiheutti rajun reaktion: pörssikurssit lähtivät jyrkkään laskuun ja punnan kurssi putosi alimmilleen yli 30 vuoteen.
  • Äänestyksen jälkeen Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa tehtävästään lokakuussa.
  • Eroprosessi alkaa vasta, kun Britannian seuraava pääministeri ilmoittaa asiasta Eurooppa-neuvostolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

    2. 2

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    3. 3

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    4. 4

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

    7. 7

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Täällä näet Saara Aallon tänään – lue vierailun virallinen ohjelma ja aikataulu! IS seuraa livenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

    2. 2

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    3. 3

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    4. 4

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää