Ilmari, Ilmo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vetoomus uuteen Brexit-äänestykseen tuli yllättävältä taholta – taustalla EU-eroa kannattanut poliitikko

Uutta EU-kansanäänestystä vaativan vetoomuksen laatija katsoo, että hänen projektinsa on kaapattu.
Tiedotusvälineet ympäri maailman ovat viikonloppuna kertoneet useiden brittien kärsivän ”Brexit-krapulaa” EU:sta eroamispäätöksen jälkeen.

Vetoomus, jossa vaaditaan uuden kansanäänestyksen järjestämistä, keräsi nopeasti yli 2,5 miljoonaa allekirjoitusta.

Vetoomuksen allekirjoittajat ovat poikkeuksetta EU:ssa pysymistä, eli Bremain-vaihtoehtoa kannattavia ihmisiä.

Vetoomuksen alkuperäinen laatija kuitenkin yllättää. Kyseessä on William Oliver Healey -niminen, oikealla äärilaidalla olevaa English Democrats -puoluetta edustava poliitikko.

Healey, 27, itse äänesti vankkumattomattomasti EU:sta eroamisen, eli Brexit-vaihtoehdon puolesta.

Hän kertoi Facebookissa, että laati vetoomuksen jo reilua kuukautta ennen viime torstain äänestystä. Hän oli tuolloin vakuuttunut, että Brexit-vaihtoehto ei tulisi voittamaan. Siksi hän vaatikin, että äänestys on tehtävä toiseen kertaan.

Healeyn alkuperäinen Facebook-ilmoitus:

Toisin kuitenkin kävi. Brexit voitti neljällä prosenttiyksiköllä ja alkuviikosta Britannian poliitikot joutuvat aloittamaan keskustelut EU:sta eroamiseksi.

Nyt Healey on suuttunut; hän kertoo Huffington Postille pitävänsä uudesta äänestyksestä tehtyä vetoomustaan kaapattuna. Toisaalta hän on kuitenkin vakuuttunut, että joku EU:ssa pysymistä puolustava olisi laatinut samanlaisen vetoomuksen, jos hän ei olisi jo tehnyt sitä.

Sunnuntaina vetoomukseen kohdistui myös epäilyjä. Useat tiedotusvälineet ovat kertoneet, että vetoomuksen miljoonien allekirjoitusten joukosta on löytynyt runsain mitoin sellaisia, jotka eivät ole brittiläisten, tai välttämättä edes oikeiden ihmisten, kynästä peräisin.

Huffington Postin mukaan vetoomuksen allekirjoituksista 39 000 on tullut Vatikaanivaltiosta, jossa todellisuudessa asuu vain noin 800 ihmistä.

Brexit

  • Iso-Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta (Brexit) tai sinne jäämisestä (Bremain) neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 23.6.
  • Äänestystulos ratkesi perjantaiaamuna. 52 prosenttia briteistä äänesti eron puolesta, 48 prosenttia sitä vastaan.
  • Markkinoilla tulos aiheutti rajun reaktion: pörssikurssit lähtivät jyrkkään laskuun ja punnan kurssi putosi alimmilleen yli 30 vuoteen.
  • Äänestyksen jälkeen Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa tehtävästään lokakuussa.
  • Eroprosessi alkaa vasta, kun Britannian seuraava pääministeri ilmoittaa asiasta Eurooppa-neuvostolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    5. 5

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    6. 6

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    5. 5

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    6. Näytä lisää