Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäjä levittää tarinaa USA:n sota-aluksen ”täydellisestä lamautuksesta” ihmelaitteella – Asiantuntija: ”Fantasiaa”

Venäjä
Ylpeily Yhdysvaltain merivoimien ohjushävittäjän USS Donald Cookin ”täydestä pimentämisestä” elää vahvana Venäjän propagandassa – sunnuntaina väitteen toisti kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov tavattuaan presidentti Vladimir Putinin.
Venäjän propaganda levittää sitkeästi legendaa, jonka mukaan Yhdysvaltain ohjushävittäjäalus USS Donald Cook pimeni ja halvaantui täysin, kun venäläinen rynnäkkökone Suhoi SU-24 käytti sitä vastaan elektronisen sodankäynnin uutta venäläistä ihmelaitetta nimeltä Hibiny.

Tapauksella viitataan huhtikuussa 2014 Mustallamerellä sattuneeseen välikohtaukseen, jolloin SU-24 suoritti peräti 12 ohilentoa härnätäkseen amerikkalaisalusta ja kävi lähimmillään vain noin 300 metrin etäisyydellä Donald Cookista.

Tilanne oli tuolloin äärimmäisen jännittynyt Venäjän juuri tekemän Krimin valtauksen vuoksi, joten ainakin venäläiseen kotiyleisöön upposi hyvin sankarikertomus siitä, miten venäläiskone lamaannutti sekä Donald Cookin huippumodernit elektroniset laitteet että sen amerikkalaisen miehistön.

Kun tarinaa on toistettu tarpeeksi monta kertaa, siitä on tullut osa Venäjän virallista totuutta, jota kukaan ei ainakaan suureen ääneen kyseenalaista. Tuoreimpana esimerkkinä on kommunistijohtaja Gennadi Zjuganovin sunnuntainen haastattelu, jossa hän kertoo viimeviikkoisesta tapaamisestaan presidentti Vladimir Putinin kanssa.

Zjuganov johtaa Venäjän duuman toiseksi suurinta puoluetta, missä roolissa hän kertoo keskustelleensa presidentti Vladimir Putinin kanssa muun muassa Venäjän informaatio- ja kybersodankäynnin sekä elektronisen sodankäyntikyvyn tehostamisesta.

– Haluan kertoa teille esimerkin: kun amerikkalainen hävittäjä Donald Cook – yksi heidän kaikkein nykyaikaisimmista aluksistaan – tuli Mustallemerelle, meidän lentokoneemme tekivät lennot lähietäisyydeltä, ja Cookin kaikki sähköjärjestelmät lamaantuivat, Zjuganov sanoo videolla.

– Se aiheutti aluksen amerikkalaisille upseereille niin suuren sokkireaktion, että liki kolmekymmentä heistä pyysi eroa palveluksestaan. He ymmärtävät hyvin, että kun sähköiset järjestelmät menevät pois päältä, alus muuttuu pelkäksi rautaiseksi maalitauluksi, jossa kukaan ei halua istua, Zjuganov kuvailee.

Venäjän mediasta löytyy parin viime vuoden ajalta lukuisia artikkeleita ja videoita, joissa on toisteltu samaa väitettä Donald Cookin täydestä pimentämisestä. Asialla ovat olleet muun muassa Venäjän hallituksen lehti Rossiiskaja Gazeta ja Venäjän valtiollinen propagandatoimisto Sputnik myös englanniksi.

Läntisistä lähteistä sen sijaan väitettä ei juurikaan löydy – tai jos löytyy, sitä ovat toistelleet lähinnä niin sanotut vaihtoehtosivustot, jotka ovat muun muassa epäilleet lännen valtamedian salailevan tahallaan Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän kulmakiviin kuuluvan Donald Cookin häpeällistä pimentämistä


Mistä löytäisi siis edes likimain neutraalin vastauksen siihen, ovatko pimennysväitteet totta vai tarua? Täyden totuuden tietää tietysti vain Yhdysvaltain merivoimat, mutta heidän intresseissään olisi tietenkin kiistää se joka tapauksessa, vaikka jotain olisi tapahtunutkin. Mutta entä sitten venäläinen sotilasasiantuntija – voisiko häneltä saada vahvistuksen tapahtuneelle, sillä hänen intresseissään tuskin olisi ainakaan pimennyksen kiistäminen, jos näin olisi todella tapahtunut?

Venäjän mediakentästä löytyy monia sotateollisuuden ja puolustusalan erikoislehtiä, jotka on suunnattu oman alansa asiantuntijoille – eikä siis niinkään suuren yleisön mielialojen muokkaukseen. Yksi näistä on VPK eli Voenno-promyshlennyi kurjer, suomeksi ”Sotateollisuuden kuriiri”, jossa työskentelee Venäjän elektronisesta sodankäyntipotentiaalista useita artikkeleita kirjoittanut sotilasasiantuntija Aleksei Ramm.

Ramm vastaa puhelimeen Moskovasta ja tyrmää pimennysväitteet heti kättelyssä. Seuraa Venäjän armeijan entisen upseerin pikainen luento siitä, miksi legenda Donald Cookin pimentämisestä SU-24–rynnäkkökoneen Hibiny-laitteiston sähköimpulssilla ei voi pitää paikkaansa.

– Hibiny ei kuulu SU-24:n varusteluun eikä sitä tällä hetkellä voi siihen asentaa, joten siksi se ei ole voinut olla mukana myöskään Mustallamerellä mukana Donald Cookin tapauksessa, Ramm perustelee.

Rammin mukaan elektronisen sodankäynnin Hibiny-laitteisto kuuluu sen sijaa SU-34–hävittäjäpommittajan sekä uusimpien SU-35S–hävittäjien varusteluun, ja näitä koneita on käytetty muun muassa Syyrian iskuissa.

Hibiny tunnetaan maailmalla myös sen englantilaistyyppisellä translitterointimuodolla Khibiny. Järjestelmä on saanut nimensä Kuolan niemimaalla sijaitsevasta Hibiny-tunturijonosta, jonka suomenkielinen nimi on Hiipinä.

Rammin mukaan sen verran tarinassa on kuitenkin totuuden siementä, että Hibiny on kehittynyt elektronisen sodankäynnin järjestelmä, joka soveltuu niin tiedusteluun kuin lamauttamiseenkin.

– Hibiny on voimakas, nykyaikainen ja ainutlaatuinen järjestelmä, eikä täysin vastaavia ole maailmalla muita. Esimerkiksi Donald Cookille se olisi voinut aiheuttaa vakavia ongelmia ja estää osan sen normaaleista toiminnoista, mutta mielikuvitukselliset puheet siitä, että se olisi voinut katkaista kaikki hallintajärjestelmät on tietenkin fantasiaa, Ramm sanoi.

Ramm on kumonnut Donald Cook -pimennysväitteet myös omassa artikkelisarjassaan, jossa hän esittelee Venäjän elektronisen sodankäynnin huipputekniikkaa. Tästä huolimatta legenda tapahtuneesta siis elää yhä ja jopa Zjuganovin kaltaiset johtavat poliitikot toistelevat sitä, jolloin ulkopuoliselle syntyy ajatus siitä, ovatko Venäjän omat johtajatkin jo maansa propagandan uhreja?

Ramm ei halua pohtia tarkemmin, mitä on väitteiden taustalla.

– En osaa sanoa, mistä tällaiset väitteet ovat syntyneet enkä ota kantaa politiikkaan, vaan kommentoin vain sitä, minkä minä itse tiedän asiantuntijana. Mutta miksipä ei voisi olla kyse jonkinlaisesta mainoskampanjasta, onhan Hibiny hieno järjestelmä, hän pyörittelee.


Venäjällä on julkaistu jopa muistokolikko Donald Cookin väitetyn pimentämisen kunniaksi. Netissä myytävä muistoraha kantaa nimeä ”Rauhantahdon oppitunti” ja sen sanotaan olevan keräilijöiden suuressa suosiossa.

Kolikossa on kuvattuna USS Donald Cook ja sen kohdalla lukee teksti ”mahtava, mutta aseista riisuttu”. Aluksen yläpuolelle on kuvattu SU-24 ja sen kohdalla lukee puolestaan teksti ”ilman aseita, mutta mahtava”. Ilmaus luo mielikuvaa siitä, että SU-24 olisi onnistunut tekemään ohjuksin varustetun amerikkalaisaluksen täysin puolustuskyvyttömäksi, vaikkei lentokoneella varsinaisesti ollut edes mukanaan mitään perinteistä aseistusta.

Toisella puolella kolikkoa on päivämäärä 12. huhtikuuta 2014 ja teksti: ”Rauhantahdon oppitunti. REB VVS RF”. Lyhenne tarkoittaa ”Venäjän ilmavoimien elektronisen sodankäynnin joukkoja”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    2. 2

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    2. 2

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. Näytä lisää