Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putinin puolueelle murskavoitto Venäjän vaaleissa

Venäjä
Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on saanut selvän enemmistön parlamenttiin.
Puolue on varmistanut ainakin 338 paikkaa 450-paikkaiseen duumaan, kun noin 90 prosenttia äänistä laskettu.

Yhtenäisen Venäjän äänisaalis oli noin 54 prosenttia. Seuraavina tulivat kommunistit ja liberaalidemokraatit, joilla molemmilla oli tässä vaiheessa runsaan 13 prosentin äänisaalis.

– Voimme jo ilmoittaa varmuudella, että olemme voittaneet, presidentti Vladimir Putin sanoi aiemmin äänestyksen jälkeen televisiossa.

– Tilanne on hankala, mutta ihmiset silti äänestivät Yhtenäistä Venäjää, hän jatkoi.

Putin kävi äänestämässä sunnuntaina. Katso video yllä.

Tarkkailijat ympäri Venäjää raportoivat sunnuntain äänestyksen aikana mahdollisesta vaalivilpistä. Sunnuntain aikana rikkomuksia raportoitiin tuhansia ympäri maan. Tarkkailijoiden mukaan muun muassa samojen ihmisten havaittiin käyvän äänestämässä useilla eri äänestyspaikoilla.

Esimerkiksi heti sunnuntaiaamulla keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova uhkasi mitätöidä Altain vaalitulokset, jos vaaleja tarkkailevan kansalaisjärjestö Golosin raportit alueella pyörineestä vaalikarusellista pitäisivät paikkansa.

Lisäksi havaintoja tehtiin muun muassa vaalivirkailijoista, jotka sulloivat nipuittain äänestyslipukkeita uurnaan. Kansalaisjärjestö Golosin mukaan vaalivilppiä raportoitiin kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin viisi vuotta sitten.

Äänestyprosentti jäi alhaiseksi

Äänestysvilkkaus vaaleissa jäi vaaliviranomaisten julkaisemien lukujen mukaan laimeaksi, alle 48 prosenttiin. Äänestysprosentti jäi erityisen alhaiseksi suurkaupungeissa. Vuonna 2011 vaaleissa uurnilla kävi vielä 60 prosenttia Venäjän äänioikeutetuista.

Aleksanteri-instituutin tutkijan Hanna Smithin mukaan virallisen äänestysprosentin jääminen alle 50:n on iso asia. Apatia voi tutkijan mukaan johtaa siihen, että puoluejärjestelmää päätetään lähteä uudistamaan.

Vaalitulos sinällään on Smithin mukaan hyvin odotettu, kuten kaksissa viime vaaleissakin. Venäjän vaaleissa ydinkysymys ei olekaan tulos vaan prosessi ja mitä vaalien jälkeen tapahtuu, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    8. 8

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    9. 9

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    10. 10

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää