Laura

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Veitsimies pyrki sisään Israelin suurlähetystöön Turkissa – poliisi taltutti ampumalla jalkaan

Viranomaisten mukaan ”mieleltään epävakaan” miehen taustalta ei ole löydetty yhteyksiä äärijärjestöihin.
Israelin Turkin-suurlähetystössä Ankarassa tapahtui keskiviikkona välikohtaus, jossa poliisi taltutti ampumalla lähetystön sisään pyrkineen, veitsellä varustautuneen miehen.

– Henkilökunta on turvassa. Hyökkääjää haavoitettiin ennen kun hän pääsi lähetystöön, Israelin lähetystön tiedottaja kertoi Reutersille.

Poliisin mukaan selässään reppua kantanut 41-vuotias hyökkääjä huusi ”Allahu akbar”, ennen kun poliisi ampui häntä jalkaan. Miehen kerrotaan kantaneen 30-senttistä veistä.

– Ensimmäisten tutkimusten perusteella mies vaikuttaa mieleltään epävakaalta, eikä hänen taustaltaan ole löydetty rikoksia tai yhteyksiä järjestöihin, Ankaran kuvernöörin toimisto kertoi tiedotteessaan Reutersin mukaan.

Turkkilaiset tiedotusvälineet kertoivat aluksi, että hyökkääjiä olisi ollut kaksi, mutta viranomaiset eivät tiedotteissaan maininneet toista hyökkääjää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  6. 6

    Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

  7. 7

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  8. 8

    ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

  9. 9

    Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

  10. 10

    Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  7. 7

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  8. 8

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  6. Näytä lisää