Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putin läksytti luottotoimittajiaan USA:n tiedustelupalveluiden vaarasta – ”Kailotatte vapaasti puhelimessa”

Venäjän presidentti piti yllättävän tiedotustilaisuuden häntä seuraavalle venäläismedialle.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on varoittanut luottotoimittajiaan siitä, että nämä ovat jatkuvasti ulkomaisten tiedustelupalveluiden kohteena. Putin piti erikoisen läksytyksen venäläismedialle Intiassa ns. BRICS-maiden kokouksessa viime sunnuntaina.

Putinin tilaisuus oli tarkoitettu presidentin luottotoimittajille, jotka edustavat noin 30 Venäjän mediaa ja erikoistuvat hallituksen ja presidentin toiminnan uutisointiin. Tiedotustilaisuuden aiheena eivät suinkaan olleet neuvottelut ja sopimukset, vaan niiden sijasta Putin selosti toimittajille maailmanmenoa ja syytti Yhdysvaltoja tismalleen samoista asioista, joista maailmalla eniten moititaan juuri Venäjää.

Erityisen huomion Putinilta sai Yhdysvaltain tiedustelu.

– USA:lta voi odottaa mitä vain, sillä he urkkivat kaikkia globaalisessa mittakaavassa, mikä mahdollistaa kompilaation – voi tarjota puolet totuudesta, neljäsosan totuudesta, voi laimentaa totuutta vain vähän, minkä jälkeen tätä tietoa voi käyttää yleisön harhauttamiseksi maassa jos toisessa, Putin linjasi uutistoimisto Tassin mukaan.

Reipasta kyytiä sai Putinilta myös Yhdysvaltain demokraattipuolueen vaalikampanjointi, josta Putin väänsi edellä mainitun harhauttamisen esimerkin. Hänestä koko Hillary Clintonin vaalikampanjan tarkoitus on vetää huomio pois Yhdysvaltojen kasvavista taloudellisista ongelmista, joita demokraattien hallinto ei osannut kahdeksassa vuodessa ratkaista.

”Kailotatte puhelimessa”

Putinin mukaan USA:n media kylvää viholliskuvaa Venäjästä: ulkopuolinen vihollinen vie tehokkaasti kansan huomion sisäisistä ongelmista.

Tämäkin väite peilaa käänteisesti nykytilannetta Venäjällä, jossa sama Yhtenäinen Venäjä -puolue on ollut vallassa peräti 16 vuotta ja voitti jälleen syyskuun parlamenttivaalit – mutta sisäiset ongelmat ovat vain kasaantumassa, eikä vihollisista ole puutetta lähinaapuri Ukrainasta USA:han.

Viholliskuvan Putin iskosti toimittajiin myös hyvin suoraan:

– Olette kaikki tiedustelupalveluiden huomion kohteita, presidentti vakuutti.

Joitakin toimittajia väite selvästi huvitti, mistä seurasi presidentin – entisen tiedustelu-upseerin – oppitunti:

– Turhaan te nauratte. Kerron teille miksi – koska hallinnassanne on tietynlaatuista tietoa. Kailotatte vapaasti puhelimessa ja juttelette kaikesta, minkä katsotte tarpeelliseksi. Tämä voi herättää kiinnostusta. Jokaiselle tällaiselle toimittajalle voi perustaa kansion, johon kerätään ja luokitellaan häntä koskevaa tietoa. Tätä harrastaa USA:n kansallinen turvallisuusvirasto, Putin sanoi.

Putinin luottotoimittajajoukko, joka tunnetaan myös nimellä ”Kremlinin pooli”, matkustaa presidentin kanssa eri tilaisuuksiin maan sisällä sekä ulkopuolella. ”Poolin” toimittajia pidetään etuoikeutettuina välittämään yleisölle maan johdon sanomaa. Mikäli toimittajan tulkintaan ei olla Kremlissä tyytyväisiä, voi seurata ”rangaistus” – tilapäinen tai pysyvä erottaminen poolista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. 6

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    7. 7

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    8. 8

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    9. 9

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. Näytä lisää