Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Raportti: Intian kenkätehtaissa nälkäpalkkaa ja kehnoja työoloja

Satoja tuhansia intialaiskenkiä tuodaan myös Suomeen.
Intian kenkätehtaiden työntekijöiden tulot jäävät huomattavasti alle elämiseen riittävän palkan, kertoo Eettisen kaupan puolesta -järjestö. Raportin tiedot perustuvat 232 kenkä- ja nahkateollisuuden työntekijän haastatteluihin. Haastattelut tehtiin Intian kahdessa suurimmassa tuotantokeskittymässä. Haastateltujen työntekijöiden palkat olivat noin 20–164 euroa kuukaudessa.

Intiasta tuotiin Suomeen viime vuonna lähes puoli miljoonaa kenkäparia. Käsiteltyä tai raakanahkaa Intiasta taas ei ole tuotu Suomeen lähes ollenkaan viime vuosina.

– Leikkuulinjastolla joutuu seisomaan koko päivän. Monet saavat niveltulehduksen tai muita nivelkipuja. Käsittelemme työssämme nahkaa, ja sen voimakas haju sekä liima, jolla liitämme kengän eri materiaalit yhteen, tekevät huonovointiseksi. Kotona ruoka ei juuri maistu ja tekee vain mieli mennä nukkumaan, kertoo intialaisen kenkätehtaan työntekijä raportissa.

Intian nahkatuotteiden tärkeimmät markkinat ovat EU-maissa.

Intia oli viime vuonna maailman toiseksi suurin kenkien tuottaja Kiinan jälkeen. Intiassa valmistettiin 2,2 miljardia paria kenkiä, mikä on lähes 10 prosenttia koko maailman kengäntuotannosta.

Naisilla pienempi elanto

Raportissa kerrotaan myös, että suurin osa haastattelujen vastaajista sai joko päiväpalkkaa tai urakkapalkkaa ja osa oli palkattu välittäjien kautta. Nämä ovat yleisimmät työnteon muodot tutkituissa tehtaissa. Monet työntekijät eivät olleet saaneet työsopimusta tai muutakaan kirjallista dokumenttia työstä.

Toimeksiantajan ja työntekijöiden väliset suulliset sopimukset ovat osassa tuotantokeskittymiä vallitseva käytäntö. Kun työsuhteesta ei ole kirjallista todistusta, työntekijät eivät välttämättä pääse minkään sosiaaliturvan piiriin.

Lähes kaikki tehtaiden työntekijät ovat kastittomia tai kuuluvat muuten yhteiskunnan heikko-osaisiin. Tehtaissa on sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Naiset tekevät raportin mukaan yleensä vähemmän taitoa vaativia ja pienempipalkkaisia töitä, kuten avustamista ja käsinompelua.

Raportin mukaan työolot Intian nahka- ja kenkäteollisuudessa ovat fyysisesti erittäin kuluttavat. Tehdastyöläiset sairastuvat kroonisiin tauteihin, eivätkä heidän tulonsa tai eläkkeensä riitä tarvittaviin hoitoihin. Lisäksi työsuojelussa on haastateltujen mukaan puutteita.

– Kun viranomaiset tulevat vierailulle, tuntuu, kuin heidän ja yrityksen johdon välillä vallitsisi sanaton yhteisymmärrys. He tulevat ja menevät silloin tällöin oman mielensä mukaan. Työntekijöillä ei ole mitään keinoja kertoa viranomaisille, jos heillä olisi syytä valittaa, Kamakshi, 38-vuotias kenkätehtaan työntekijä Amburista kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    5. 5

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    6. 6

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    5. 5

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    6. Näytä lisää