Toni, Anton, Antto

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

IS New Yorkissa: Trumpin kannattajalta todella tyly viesti Hillary Clintonille: ”Juokse”

Osa New Yorkissa Donald Trumpin vaalimenestystä juhlivista kannattajista käyttää varsin rajua kieltä Hillary Clintonista.
Ehdokasta itseään muistuttavaan asuun, peruukkiin ja punaiseen kampanjalippalakkiin sonnustautunut Matthew Sterling juhli muiden Trumpin kannattajien mukana New Yorkin Manhattanilla ja antoi haastatteluja tilannetta seuraamassa olleelle kansainväliselle medialle.

Kun Sterlingiltä kysyttiin, mitä hän haluaisi sanoa vaalit häviämässä olevalle Hillary Clintonille, oli hänellä kerrottavana tyly viesti.

– Juokse tai joudut vankilaan.

Vaalikampanjan aikana Donald Trump ja hänen kannattajajoukkonsa ovat kuukausien ajan väittäneet Clintonin rikkoneen lakia käyttämällä ulkoministerinä toimiessaan henkilökohtaista sähköpostiosoitettaan virkaviestintään. Liittovaltion poliisi FBI totesi Clintonin toimineen varomattomasti mutta ei esittänyt syytteitä tätä vastaan.

Trumpin vaalitilaisuuksissa yleiseksi kannatushuudoksi muodostui kuitenkin lause ”lock her up” (laittakaa hänet vankilaan). Tv-väittelyssä Trump uhkasi jopa itse Clintonia vankilalla, jos pääsee presidentiksi.

Myös vaali-iltana Manhattanilla osa Trumpin äänekkäimmistä kannattajista on käyttänyt varsin kovaa kieltä, vaikka suurin osa paikalle tulleista on seurannut ääntenlaskentaa rauhallisesti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. 6

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  7. 7

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  8. 8

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  9. 9

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  10. 10

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. Näytä lisää