Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Muuri Meksikon rajalle ja 4 muuta rajua vaalilupausta – toteuttaako Trump suunnitelmansa?

Liikemies ja miljonääri Donald Trump valittiin Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi keskiviikkona.
Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump kampanjoi muun muassa tiukemman siirtolaispolitiikan ja Yhdysvaltoja enemmän suosivan kauppapolitiikan puolesta.

Yllä olevalla videolla ote Trumpin voitonpuheesta.

IS listasi 5 asiaa, jotka Trump sanoi toteuttavansa, mikäli hänet valittaisiin presidentiksi.

1. Muuri Meksikon rajalle

Trump sanoi vaalikampanjansa aikana rakennuttavansa muurin Meksikon rajalle. Muurin maksaisi Meksiko, mikäli Trump saisi tahtonsa läpi.

Trumpin kampanjasivuillaan julkaistussa ehdotuksessa muurin hinnaksi Meksikolle arvioidaan 5–10 miljardia dollaria (noin 4,5–9,1 miljardia euroa). BBC:n mukaan muurin aiheuttamat kustannukset kohoaisivat useiden arvioiden mukaan kuitenkin reilusti tätä korkeammiksi.

Muurin tarkoituksena olisi estää laitonta maahanmuuttoa. Trump on myös sanonut muurin estävän muun muassa huumeiden tuontia ja kartelleihin liittyvän rikollisen toiminnan leviämistä Meksikosta Yhdysvaltoihin.

Meksikon presidentti ulkoministeri Claudia Ruiz Massieu on sanonut, ettei Meksiko aio maksaa mahdollista muuria. The Washington Postin mukaan muurin pystyttäminen vaatisi myös kongressin hyväksynnän. Vaikka republikaaneilla on kongressissa enemmistö, ei muurin rakennus olisi välttämättä läpihuutojuttu.

2. Laittomien siirtolaisten karkotus

Trump ajoi kampanjansa aikana erittäin tiukkaa siirtolaispolitiikkaa: ensin hän sanoi kaikkien 11 miljoonan laittoman siirtolaisen olevan karkotusuhan alla. Myöhemmin hän tarkensi, että ensisijaisesti karkotukset kohdistuisivat rikollisiin, joita oli hänen mukaansa noin kaksi miljoonaa. The Washington Postin mukaan puolueeton järjestö arvioi rikosrekisterin omaavien laittomien siirtolaisten määräksi noin 820 000.

Yhdysvaltalaislehden mukaan Trumpilla olisi presidenttinä valta uudistaa siirtolaispolitiikkaa rajustikin. Obaman aloitteesta Yhdysvaltoihin satoja tuhansia lapsina laittomasti tuotuja henkilöitä ei voida karkottaa. Kyse ei ole kuitenkaan laista tai edes presidentin määräyksestä, joten Trump voisi aivan hyvin kumota linjauksen.

Obama ohjeisti myös maahanmuuttoviranomaisia keskittymään ensisijaisesti turvallisuusriskin muodostaviin henkilöihin ja siirtolaisiin, joilla oli rikosrekisteri eikä rauhassa eläviin perheisiin. Trump voisi kuitenkin muuttaa myös tätä ohjeistusta.

Alla olevalla videolla on kerrattu Trumpin hurjaa kampanjaa.

3. Yhdysvaltoja suosiva kauppapolitiikka

Trump kritisoi vaalikampanjansa aikana voimakkaasti Nafta-vapaakauppasopimusta. Trump on linjannut, että presidenttinä hän neuvottelisi sopimusehdot uudelleen tai Yhdysvallat ilmoittaisi vetäytyvänsä sopimuksesta. Yhdysvallat vetäytyisi myös Tyynenmeren rantavaltioiden kanssa sovitusta kauppasopimuksesta, joka on vielä ratifioimatta.

CNN:n mukaan Yhdysvallat voisi vetäytyä Naftasta pelkästään presidentin päätöksellä.

4. Obamacaren purkaminen

Trump haluaisi purkaa Obaman aikana tehdyn terveydenhuoltouudistuksen ja korvata sen uudella järjestelmällä. Trump ei ole avannut korvaavan järjestelmän yksityiskohtia. Obamacaren purkaminen vaatisi kongressin hyväksynnän.

Koska republikaaneilla on kongressissa enemmistö, on obamacaren purkaminen melko todennäköistä. The Washington Post muistuttaa, että republikaanit ovat vuosien ajan yrittäneet saada terveydenhuoltouudistusta kumottua, mutta Obama on torpannut yritykset.

5. Clintonin toimista tutkinta

Toisessa vaaliväittelyssä Trump sanoi demokraattien presidenttiehdokkaalle Hillary Clintonille aloittavansa tutkinnan tämän toimista, mikäli pääsisi presidentiksi.

Clinton joutui kohun keskelle, kun kävi ilmi, että hän oli käyttänyt yksityistä palvelinta eikä valtion sähköpostipalvelua. Tämän takia tuhannet sähköpostit eivät arkistoituneet automaattisesti. FBI on kuitenkin todennut, että Clintonin toiminta oli erittäin huolimatonta, muttei rikollista. Trump kuitenkin lähestulkoon uhkasi Clintonia vankilalla.

– Jos voitan, ohjeistan oikeusministeriä nimittämään erityissyyttäjän tutkimaan tilannettasi, kaikkia valheita ja vilppiä, Trump sanoi

Kun Clinton myöhemmin sanoi, että onneksi Trump ei ole vastuussa Yhdysvaltain lainsäädännöstä, tämä vastasi: ”Koska silloin sinä olisit vankilassa”.

Alla olevalla videolla Trump uhkaa Clintonia vankilalla.

Toistaiseksi ei tiedetä, aikooko Trump aloittaa tutkinnan Clintonin toimista tämän ulkoministerikauden aikana.

– Me emme keskustelleet siitä eilen yönä, eikä hän puhunut siitä Hillary Clintonin kanssa puhelimessa, Trumpin kampanjapäällikkö Kellyanne Conway kommentoi MSNBC:lle Reutersin mukaan vaalien tuloksen ratkettua. Clinton soitti Trumpille tunnustaakseen tappionsa.

  • USA:n vaalit 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

    10. 10

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. Näytä lisää