Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Heil Trump! Äärioikeiston kokouksen natsiuho tyrmistyttää Yhdysvalloissa

Yhdysvallat
Valkoisten ylivaltaa ajavat riemuitsivat Trumpin voitosta. Tuleva presidentti tuomitsi rasismin.
Yhdysvaltain uuden äärioikeiston kokoontumisessa tehdyt natsitervehdykset ja ylistyshuudot Donald Trumpille ovat herättäneet runsaasti huomiota Yhdysvalloissa. Maan holokaustimuseo on ilmaissut huolensa puheista ja tuleva presidentti on kiirehtinyt vakuuttamaan, että hän tuomitsee rasismin kaikissa muodoissaan.

Tapaus on kuitenkin kiusallinen Trumpin kannalta, koska hän on aiemmin nimennyt niin sanotun alt-right-liikkeen yhden keulakuvan, Breitbart-uutissivuston johtajan Steve Bannonin huippuvirkaan Valkoiseen taloon. Bannonin nimitystä on paheksuttu laajalti. Trumpista on myös hänen aiempien alt-right-viittauksiensa vuoksi tullut itsestäänkin yksi liikkeen symboleista.

Trumpin nousu presidentiksi on antanut lisävirtaa äärioikeistoon liitetylle alt-rightille (alternative right eli vaihtoehto-oikeisto), jonka yhtä osaa on luonnehdittu rasistikseksi ja juutalaisvastaiseksi, valkoisten ylivaltaa ajavaksi ja feminismiä vastustavaksi. Liikkeeseen kuuluva National Policy Institute -ajatushautomo piti viime lauantaina Washingtonissa kokoustaan, johon osallistui noin 200 ihmistä.

Yllä olevalla videolla kuvaa äärioikeiston kokouksen nostattamista protesteista Washingtonissa.

New York Times kuvaili sunnuntaina, kuinka ajatushautomon johtajan Richard Spencerin puhe innosti yleisöä esittämään seisaaltaan natsitervehdyksiä. Spencer sätti juutalaisia, siteerasi natsipropagandaa lehdistöä vastaan ja määritteli Amerikan kuuluvan valkoisille ihmisille. Hän myös julisti, kuinka Donald Trumpin valinta auttaa liikettä ”heräämään omaan identiteettiinsä”.

– Heil Trump, heil meidän kansamme, heil voitto, Spencer huusi puheessaan natsien heil-tervehdystä mukaillen.

Video-otteita Spencerin puheesta on julkaistu muun muassa Atlantic-lehden nettisivulla.

”Holokausti alkoi sanoilla”

Juutalaisten kansanmurhaa dokumentoiva Yhdysvaltain holokaustimuseo kommentoi puhetta ja kokouksen sävyä tyrmistyneenä ja vaati yhdysvaltalaisia vastustamaan vihapuhetta ja rasismia aktiivisesti.

– Holokausti ei alkanut tappamisella, se alkoi sanoilla, museon lausunnossa muistutettiin.

Lauantain kokous Washingtonissa keräsi paikalle myös mielenosoittajia, jotka nahistelivat poliisin kanssa. Mielenilmaukset jatkuivat myöhemmin paikallisen ravintolan luona, kun kokousväki oli siirtynyt sinne illastamaan.

Alt-right-liike on ollut Yhdysvalloissa suurennuslasin alla sen jälkeen, kun Trump jakoi vaalikampanjansa aikana joitakin liikkeen viestejä. Koska alt-rightiin liitetään myös hyökkäävän rasistista retoriikkaa, sen johtajien kuten Spencerin Twitter-tilejä on suljettu ja vihaliikkeitä rekisteröivät järjestöt ovat lisänneet sen listoilleen.

Trump on sittemmin ottanut etäisyyttä liikkeeseen.

– Tuleva presidentti Trump tuomitsee yhä rasismin kaikissa muodoissaan ja hänet valittiin, koska hän aikoo olla johtaja kaikille amerikkalaisille, Trumpin edustaja Brian Lanza muotoili lausunnossaan.

Myöhemmin New York Timesin haastattelussa Trump vielä tuomitsi erikseen alt-rightin ja sanoi, ettei halua innostaa heitä. Hän kuitenkin puolusti neuvonantajaansa Bannonia vakuuttamalla ettei tämä ole rasisti.

Päivitetty klo 7.34 Trumpin tuoreilla lausunnoilla New York Timesille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

  6. 6

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  7. 7

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

  6. Näytä lisää